“Älä pelkää,
sinulla on lämpimät kädet
lämpimiin käsiin
ota kylmenevät sormet
ei sinun muuta tarvitse tehdä
ole ihminen ihmiselle
loppuun asti.
Ei kuolema sinua vie,
älä pelkää
ole kuolevan vieressä
lämpimin käsin
älä yksin jätä
ei kuolema sinua vie
sinulla on lämpimät kädet”
Tämä Kaija Sailon runo oli taulussa vanhainkodissa jossa olin töissä ennen työtäni eduskunnassa. Tämä kosketti minua jo ensimmäisellä lukukerralla. Erityisesti mieleeni jäi kuitenkin ohje: “ole ihminen ihmiselle” jota yritän parhaani mukaan noudattaa niin työssäni vanhainkodissa kuin elämässäni muutenkin.
Ole ihminen ihmiselle. Tätä ohjetta hoitajat yrittävät toteuttaa työssään viettämällä edes hetken pidempään vanhuksen kanssa, jos heillä vain on aikaa. Jutella päivän kuulumisia, lukea lehteä ja viedä vaikka ulos kävelylle jos vain on aikaa. Kuunnella huolia ja pelkoja, kertoa uudelleen ja uudelleen mikä päivä tänään on, jos vain on aikaa.
Jos vain on aikaa. Aina ei tosiaankaan ole. Osastolla jossa olin töissä oli hoitajia yli vähimmäismitoituksen, ja siltikään aikaa ei tahtonut riittää aina kuin välttämättömään.
Ole ihminen ihmiselle. Tätä ohjetta hoitajat koettavat noudattaa myös työtovereidensa kanssa. Sairaslomalle jäädään vasta viimeisessä hädässä, jotteivät toiset jäisi pulaan muutenkin jo mahdottomalta tuntuvan työmäärän kanssa. Hoitajat tekevät tuplavuoroja ja tulevat vapaapäiviltään töihin, kun sijaisia ei saada.
Ikääntyvien määrä on kasvussa ja sitä myöten myös hyvin huonokuntoisten hoidettavien määrä. Ne päivät kun vanhainkodeissa oli hyväkuntoisia ja itsenäisesti pärjääviä vanhuksia ovat ohi. Nykyään hyväkuntoiset ihmiset ovat joko palvelutaloissa tai kotonaan ja vanhainkotimme muistuttavat lähinnä vuodeosastoja. Näillä osastoilla ei ole yhtäkään hoitajaa liikaa.
Hallitus on laskemassa hoitajien vähimmäismitoituksen 0,5:sta 0,4:ään hoitajaan per vanhus. Työnteko tällä mitoituksella voisi onnistuakin, jos esimerkiksi lääkkeenjakorobotteja tai muita vastaavia apuja olisi hyödynnettävissä. Kunnollisia panostuksia tähän ei kuitenkaan ole nähtävissä. Kyseessä on puhdas leikkaus.
Hoitolupaus on lunastettava. Ei vain siksi, että olemme sen velkaa maamme ja hyvinvointimme rakentaneille ihmisille, vaan myös siksi, että se on inhimillistä. Se on oikein. Onko hoito enää inhimillistä, jos hoitajilla ei ole enää aikaa yksittäiselle vanhukselle? Jos aikaa ei ole kuin välttämättömään, jos siihenkään?
Hoitajamitoituksen laskussa on kyse puhtaasti säästämisestä. Rahasta. Onko niin, että voimme nykyisin olla ihminen ihmiselle vain jos siihen on varaa?
Niin asian ei pitäisi olla.
Anna Sirkiä 