Koulun vaihtaminen ei ole ratkaisu koulukiusaamiseen

Viikko sitten Uusi Suomi uutisoi, että yli puolet kansanedustajista on allekirjoittanut Tiina Elovaaran koulukiusaamista koskevan lakialoitteen. Elovaaran lakialoite toisi perusopetuslakiin uuden keinon vaikean kiusaamistilanteen ratkaisemiseksi – kiusaajan siirtämisen toiseen kouluun.

Aihe on herättänyt keskustelua. Monet ovat huolissaan siitä, että kiusaajan koulun vaihtaminen tulisi yleiseksi trendiksi tai että ongelmat tällä tavoin siirrettäisiin kiusaajan mukana eteenpäin. Koulut ja opettajat ovat ottaneet asiaan heikohkosti kantaa, mutta esimerkiksi alkuvuonna uutisoitiin, että pirkanmaalaiskunnissa koulun pakkovaihtoa pidetään turhan rajuna ratkaisuna ongelmaan. Kiusaaja halutaan vastuuseen teoistaan, mutta Sastamalan kasvatusjohtajan, Pekka Kareksen mukaan riitatilanteet tulisi hoitaa keskustelemalla, ei eristämällä.

Itse pidän mahdollisuutta kiusaajan siirtämisestä mahdollisena vain hyvin, hyvin äärimmäisissä tapauksissa kun koetaan, että kaikki muut keinot on jo käytetty. Silloinkin kiusaajalle on tarjottava oppilashuollon palveluita myös uudessa koulussaan. Koulun vaihto ei ole ratkaisu koko ongelmaan.

KiVa koulu -hanke, eli Turun yliopistossa kehitetty kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma, on vähentänyt kiusaamista ja lisännyt oppilaiden turvallisuuden tunnetta kouluissa. Tutkimuksissa on todettu KiVan olevan yksi tehokkaimmin kiusaamista ehkäisevistä ohjelmista ja se on käytössä Suomen lisäksi myös muissa maissa. Tästä huolimatta vaikeita kiusaamistapauksia on yhä, ja opettajat kokevat, että heidän keinonsa hoitaa ongelmallisimpia tapauksia ovat yhä rajallisemmat.

Useimmiten kiusaamisen taustalla on kiusaajan elämän monet ongelmat – kyse ei ole puhtaasta ilkeydestä. Heikki Turkka nosti esiin ylen haastattelussa näkökulman siitä, että monissa tilanteissa koulun ulkopuolinen asiantuntija voisi olla paras selvittämään vakavaa koulukiusaamisen tilannetta. Vanhemmat saattavat kokea loukkaantumisen tunnetta koulua kohtaan ja opettajan keinot ja tiedot oppilaan tilanteesta ovat rajalliset. Mikseivät koulun ulkopuoliset sitten auta näissä tilanteissa? Mikseivät eri asiantuntijat, jotka lapsen tai nuoren asioita hoitavat, keskustele keskenään?

Syynä on oppilashuoltolaki ja sen rajoitukset. Oppilashuoltolaki mahdollistaa monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamisen opiskelijan tueksi. Ryhmän tehtävänä on tukea opiskelijaa ja hänen oppimisedellytyksiään. Asia ei kuitenkaan käytännössä ole kovin yksinkertainen. Ryhmän ei ohjeistuksen mukaan tule käsitellä esimerkiksi työrauhaongelmia tai muita opetuksen järjestämiseen liittyviä asioita. Luokanopettajan tai ryhmänohjaajan olisi hyvä olla mukana ryhmässä, mutta tähän tarvitaan aina opiskelijan suostumus. Ryhmää ei myöskään saa perustaa ilman opiskelijan, tai alaikäisen tapauksessa huoltajan suostumusta, eivätkä alan asiantuntijat saa keskustella keskenään ilman huoltajien suostumusta. Huoltajien tulee myös osallistua ryhmän tapaamisiin.

Syynä tähän hankaluuteen on tietenkin luottamuksen tavoittelu ja oppilaan tietojen suojaaminen. Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista, että oppilaalle ei saada tarvittavaa apua. Oppilashuoltolakia ja sen tarkempaa ohjeistusta tulee nyt tarkastella kriittisesti. Kuinka oppilaalle saadaan apu oikeusturvan vaarantumatta? Voitaisiinko ohjeistuksia löyhentää?

Mielestäni keskustelua tulisi käydä ennen kaikkea keinoista, joilla kiusaamistapaukset voidaan hoitaa koulussa. Keinoista, joilla kiusaaja saadaan vastuuseen teoistaan ja sekä kiusatulle, että kiusaajalle saadaan asiantuntevaa apua. Koulun vaihtaminen ei ole ratkaisu, se vain siirtää ongelmat toisaalle.