Suomen maakuva on säilynyt vakaana ja hyvänä, mutta kulttuurin ja matkailun osalta Suomen sijoitus on keskinkertainen tai heikko. Näin todetaan maailman kattavimmassa maabrändivertailussa Anholt JFK Roper Nation Brands Index:ssä. Vertailua on tehty vuodesta 2005 ja se perustuu Simon Anholtin tutkimustyölle maabrändeistä. Vuoden 2016 tutkimustulosten mukaan Suomen maakuva on 17. vahvin 50 maan vertailussa. Eniten Suomea arvostetaan hyvän hallinnon vuoksi, kun taas kulttuurin alalla sijoituksen nostaminen on osoittautunut Suomelle todella vaikeaksi, olemme sijalla 27.
Suomalaiseen kulttuuriin ei haluta panostaa
Ei ole ihme, että sijoitumme huonosti. Suomessa kotimaista kulttuuria, sen potentiaalia niin matkailuviennissä, kuin viennissä yleensäkään ei ymmärretä. Onko kyse vaatimattomuudesta, arvostuksen puutteesta vai alemmuuskompleksista – vaikea sanoa. Tilannettamme kuitenkin ilmentää hyvin esimerkiksi keskustelu Guggenheimista. Sitä oli surullista seurata. Monikin oli innolla investoimassa ulkomaiseen, 90-luvulla parhaat päivänsä nähneeseen ketjumuseoon turistien toivossa. Toisaalta kaikki eivät nähneet rahan käyttämistä kulttuuriin ylipäänsä tarpeellisena.
Kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän kehittämisestä käydään keskustelua parhaillaan, mutta tiedossa ei tietenkään ole lisää rahaa. Eri teattereiden, orkestereiden ja museoiden edustajat on istutettu samaan pöytään pohtimaan kuinka ennestäänkin niukka kakku jaetaan uudella tavalla. On kiistatonta, että järjestelmä kaipaa uudistamista. Nykyinen järjestelmä on jäykkä ja uusien toimijoiden on vaikeaa päästä sen piiriin. On kuitenkin vaikea nähdä, kuinka toisaalta pidämme rahoituksen ennustettavana ja vakaana, kuten suurin osa kultuurilaitosten edustajista toivoo, ja toisaalta mahdollistamme uusien toimijoiden pääsemisen järjestelmän piiriin.
Tilanne kulttuurikentällä on heikko
Fakta on se, että kulttuurilaitokset eivät kylve rahassa ja uudet ja innovatiiviset keinot selvitä pienemmillä budjeteilla alkavat olla aikalailla käytetty. Sama koskee koko kulttuuri- ja taiteilijakenttää. Kysyntää kulttuurille on, kunhan lippujen ja pääsymaksujen hinnat pysyvät kohtuudessa tai ilmaisina. Yleisesti ajatellaan, että taidetta pitää olla, ja vielä matalalla kynnyksellä kaikille. Ilmeisesti taidetta pitäisikin tehdä nälkäpalkalla tai silkasta rakkaudesta.
Kun rahaa ei ole, mistä tingitään? Taiteilijoiden palkoista. Olen itse ammatiltani muusikko, olen kouluttautunut sitä varten ja työskennellyt mm. oopperaproduktioissa laulajana. Aina ei makseta palkkaa, koska ei ole varaa. Osa töistä teetetään opiskelijoilla opintopisteitä vastaan. Kyse ei ole siitä, että olisi ihan sama, ovatko taiteilijat koulutettuja tai tietyllä tasolla vai eivät, vaan kyse on siitä, että rahaa ei yksinkertaisesti ole.
On ilmiselvää, että ammattilaiselle kuuluu asianmukainen korvaus tehdystä työstä. Meidän ei kannata kouluttaa kulttuurin ammattilaisia, jos he valmistuttuaan jäävät työttömiksi, koska työt teetetään harrastelijoilla tai opiskelijoilla ilmaiseksi. On sanomattakin selvää, että osaamista virtaa ulkomaille ja että kotimaahan jäävät ovat ajoittain aikamoisessa ahdingossa.
Kulttuurin arvo
Kulttuuri ei ole yhdentekevä asia – ei sitä huvikseen arvioitu maabrändivertailussakaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kulttuuria tarvitsee puolustaa ja panostuksia siihen täytyy perustella.
Olennaista on ymmärtää, että taiteella on itseisarvo. Taide on arvokasta itsessään ja vanhan taiteen säilyttäminen ja uuden luominen on jo sinänsä tärkeää. Sivistyneen valtion pitää kouluttaa taiteilijoita ja luoda mahdollisuudet taiteen tekemiselle.
Ymmärrän, että peruste itseisarvosta ei riitä kaikille. Kulttuurilla on kuitenkin myös valtava välinearvo. Kulttuuri on ihmisiä yhdistävä tekijä, kansakuntaamme kokoava voima ja sen vaikutukset ihmisten henkiseen hyvinvointiin ovat merkittävät. Kulttuuri on osaltaan myös sitä kuuluisaa ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä.
Kulttuuri on Suomen vientituote ja lippulaiva
Kulttuuri ja nimenomaan suomalainen kulttuuri on se, mikä tekee osaltaan maastamme eksoottisen. Matkailuviennin kannalta on äärimmäisen tärkeää, että Suomessa on paikallista kulttuuria ja taidetta saatavilla matkailijoille. Suomi kiinnostaa. Lonely Planet nimesi Suomen kolmanneksi parhaaksi matkakohteeksi vuodelle 2017. Lunastaaksemme odotukset, meillä on oltava tarjottavaa. Jotain erilaista. Eivät matkailijat etsi täältä ketjumuseoita ja Coca-colaa, he etsivät jotain suomalaista.
Kulttuuri on Suomen vientituote muutenkin kuin matkailun osalta. Osaamistamme arvostetaan. Viimeaikaisimpina esimerkkeinä Saara Aallon menestys Britannian X-factor -ohjelmassa ja Kaija Saariahon oopperan esittäminen Metropolitan Operassa New Yorkissa. Suomalaista kulttuurivientiä parhaimmillaan ja kirsikkana kakun päällä lasikattojen rikkomista. Suomalaisen Kaija Saariahon säveltämää oopperaa L’Amour de loin esitetään ensi kertaa New Yorkin Metropolitan Operassa, jossa ei ole esitetty yhtään naisen säveltämää oopperaa sitten vuoden 1904. Kapellimestarina toimii Susanna Mälkki, joka on vasta neljäs nainen, joka johtaa Metropolitanissa. Tämä on saanut runsaasti kansainvälistä huomiota ja nostaa Suomenkin maabrändiä kulttuurin osalta.
Meidän suomalaisten on unohdettava vaatimattomuutemme ja oltava ylpeitä vahvuuksistamme itsenäisyyspäivän vastaanoton hengen mukaisesti. Meillä on upeita taiteilijoita, ja hieno, erilainen ja eksoottinen kulttuuri. Meidän on nähtävä suomalainen kulttuuri yhtälailla hyvänä ja jopa enemmän rahoituksen arvoisena kuin globaalit instanssit.
Hallituksen tavoitteena on Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden edistäminen ja kärkihankkeena taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden paraneminen. On aika tunnustaa kulttuurin merkitys työllisyyden ja taloudenkin edistäjänä ja tunnustaa, että saavutettavuus ei parane valtionosuusjärjestelmää viilailemalla. Kulttuuriin pitää ja myös kannattaa panostaa.
Hyvää Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää kaikille!
Anna Sirkiä 