Turvapaikkapolitiikka on puhuttanut eduskunnassa taas budjettikeskustelun yhteydessä. Retorista revittelyä aiheesta on saanut jälleen kuulla suuntaan ja toiseen. Toisaalla edustaja Huhtasaari ratsastaa islamisaatiolla, ja toisaalla edustaja Arhinmäki pelkää lähimmäisen rakkauden kriminalisointia.
Aihe on tunteita herättävä ja erityisesti Turun terrori-iskun jälkeen kyse on entistä enemmän sisäisen turvallisuudenkin kysymyksestä. Kiihkoton keskustelu on tuntunut olevan sula mahdottomuus. Asiaan kaivattaisiin rationaalisempaa ja realistisempaa otetta.
On fakta, että nykyinen turvapaikkajärjestelmä ei ole järkevä. Se pitäisi myöntää. Ihmiset matkustavat vaarallisen matkan ihmissalakuljettajien avustuksella, maksavat siitä omaisuuden ja odottavat kuukausitolkulla päätöstä vastaanottokeskuksessa. Rikollisuutta, ahdinkoa ja tarpeetonta kärsimystä ihmisille, joilla muutenkin on asiat huonosti. Joukossa kulkee valitettavan paljon niitä, jotka eivät ole oikeutettuja turvapaikkaan. Viimeisen vuoden aikana vain noin 35% hakijoista oli oikeutettu kansainväliseen suojeluun. Tämä ei ole järkevää kenenkään kannalta.
Turvapaikkamenettelyn sijaan humanitaarisen maahanmuuton pitäisikin tapahtua kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta. Pakolaiset on todettu suojelun tarpeessa oleviksi jo esimerkiksi pakolaisleirillä. Pakolaisten kotouttaminen voidaan aloittaa heti heidän saapuessaan maahan. Apu kohdentuu tämän järjestelmän kautta niille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. Suomen tulisikin kasvattaa pakolaiskiintiönsä määrää, mutta ei ennen kuin EU:n tasolla on saatu muuttoliikepolitiikka hallintaan ja pelisäännöt sovittua.
EU:lla on ollut ongelmia yhteisen linjan löytämisessä. Suurinta eripuraa on aiheuttanut se, millaiseen solidaarisuuteen muut maat voidaan velvoittaa niitä maita kohtaan, jotka ovat muuttoliikkeen etulinjassa. Käytännössä siis esimerkiksi Kreikka ja Italia. Euroopan neuvosto on linjannut yhteisestä taakanjaosta, siis siitä, että jokaisen EU-maan olisi vastaanotettava oma osuutensa turvapaikanhakijoita. Tietyt maat eivät kuitenkaan ole suostuneet tähän.
Pari viikkoa sitten EU-tuomioistuin hylkäsi Unkarin ja Slovakian kanteen, joka koski turvapaikanhakijoiden siirtoa. Tämän päätöksen jälkeen kaikkien EU-maiden on siis otettava osuutensa vastaan. Tämä lisää varmasti yleistä motivaatiota löytää jonkinlainen pitkäjänteisempi ratkaisu ongelmaan.
Turvapaikanhakumenettelystä pakolaismenettelyyn siirtyminen edellyttää paitsi yhteistä tahtotilaa, myös EU:n ulkorajojen vahvistamista ja erityisesti ihmissalakuljettajien toiminnan estämistä Välimerellä. Tällainen rikollisuus tulee kitkeä välittömästi, jotta enempää viattomia ei joudu vaaraan.
Yhteisten linjojen löydyttyä Suomikin voi kasvattaa kiintiöpakolaisten määräänsä. Tässäkin on kuitenkin oltava realisteja. Meidän edellytyksemme kotouttaa ihmisiä ovat rajalliset. Keskustanuoret linjasi kesällä ihmisarvopamflettinsa yhteydessä, että pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 pakolaiseen vuodessa nykyisen 750 sijaan. Keskustanuoria on kritisoitu liian maltillisista linjauksista ja tämä kyllä todella rikkoi sen linjan. Valitettavasti esitys oli niin pahasti todellisuudesta irrallaan, että sitä on vaikeaa ottaa vakavasti. Toivonkin, että keskustanuoret ovat jatkossa linjauksissaan rohkeita, mutta myös realistisia.
Anna Sirkiä 