Luontosuhteesta ja eräharrastuksesta

09CB4481-CDA9-4889-8F7A-39B401975E5E

Metsästyskausi on nyt aktiivisimmillaan ja olen ilolla seurannut tuttujen päivityksiä somessa aiheesta. On ollut rohkaisevaa huomata syksyn aikana, että myös moni tuttu nainen metsästää. Olen itse haaveillut jo pitkään metsästys- tai laajemminkin eräharrastuksen aloituksesta. Erityisesti nyt, kun työt pitävät minua tiiviisti Helsingissä ja yleensäkin kaupungeissa ja taajamissa, huomaan entistä enemmän kaipaavani luontoon.

Eräharrastus ei ole ollut perheessäni keskeinen. Kun olin pieni tyttö, vanhempieni aika meni pitkälti opiskeluun, työntekoon ja minun ja sisareni harrastuksiin. Isäni kuitenkin suoritti metsästäjätutkinnon agrologiopintojensa yhteydessä. Äitini on kertonut tarinoita siitä, kuinka hän pienenä tyttönä istui isoisäni kanssa metsässä passissa. Miten mukavaa se oli.

Äidinisäni Reijo oli urheilija ja reipas erämies. Metsässä liikkuminen sienten, marjojen ja riistan perässä oli elämäntapa. Perhe eli osittaisessa omavaraistaloudessa metsän antimien, oman juuresmaan ja muutaman kotieläimen turvin.

Lapsena vietin isovanhempieni luona pitkiä aikoja Mynämäen metsissä ja pelloilla, laitumella lampaiden kanssa ja talvisin navetassa ruokkien karitsoja tuttipullosta. Nyt kuitenkin asun kaupungissa, eikä isovanhempieni navetassa enää ole eläimiä. Ei ole enää isoisää, jonka kanssa lähteä metsälle, hän kuoli ollessani 10-vuotias.

Kuinka käy eräharrastuksen jatkuvuuden suvussani? Millainen on oma luontosuhteeni tulevaisuudessa jos asun pitkään kaupungissa? Entä millaisen luontosuhteen välitän tulevaisuudessa lapsilleni? Tampereen yliopiston kasvatustieteen professorin Veli-Matti Värrin mukaan siirrämme ympäristöä kuormittavaa, kuluttavaa elämäntapaamme usein tiedostamattamme sukupolvelta toiselle. Hänen mukaansa ratkaisu tähän on lasten luontosuhteen parantaminen.

Eräharrastus parantaa luontosuhdetta ja sillä on rauhoittava ja voimaannuttava vaikutus mielenterveyteen. Se on tärkeää yksilölle, ja myös yhteiskunnallisesti. Eritoten metsästys on tärkeää riistanhoidon näkökulmasta. Kun riistakannat pidetään järkevän kokoisina liikenneturvallisuus paranee ja haitat maa- ja metsätaloudellekin pienenevät. Riistaliha on myös eettisintä ja ekologisinta lihaa jota ihminen voi syödä.

Olen pohtinut näitä kysymyksiä paljon viimeaikoina, erityisesti tuttujen eräharrastusta seuratessani. Haluan luoda itselleni paremman luontosuhteen ja tarjota mahdollisuuden sellaiseen myös lapsilleni. Projektissani eräharrastuksen aloittamiseksi tosin rohkeus ei ole vielä riittänyt naisten metsästysleirille osallistumiseen, vaikka ystäväni Reetta Junttila on sitä mainostanut jo vuosia hyvänä paikkana opetella asioita. Olen lykännyt asiaa ja kerännyt rohkeutta.

Muutama viikko sitten päätin oikeasti tehdä asialle jotain. Soitin isälleni ja kerroin, että haluan aloittaa metsästys- ja eräharrastuksen. Hän teki kuinka on aina tehnyt: tuki minua valitsemallani tiellä ja pisti toimeksi. Hän kaivoi isoisän vanhat haulikot naftaliinista, opetti aseiden käsittelyä ja ampumistakin. Kotiin vietäväksi sain metsästäjän oppaan ja opiskelu on nyt aloitettu.

Tästä tämä lähtee. Projekti ”takaisin luontoon”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s