Luonnonläheinen elämäntapamme on turvattava

Sanotaan, että metsä on suomalaisen kirkko. Olemme asuttaneet laajan maamme etelästä pohjoiseen ja joukossamme on 300 000 metsästäjää ja 1,5 miljoonaa kalastajaa. Jokamiehenoikeudet ovat kruununjalokiviämme. Elämme luonnossa ja luonnosta.

Euroopan unioni vaikuttaa tähän luonnonläheiseen elämäntapaamme eniten luontodirektiivin, lintudirektiivin sekä asedirektiivin kautta. Luonto- ja lintudirektiivillä määritetään suurpeto-, riista- ja lintulajien suojelutasot ja tällä tavalla rajoitetaan kansallista päätäntävaltaamme riistapolitiikassa. Olen vahvasti sitä mieltä, että luonto- ja lintudirektiivestä on tehtävä joustavampia ja meidän tulee entistä enemmän saada kansallisesti päättää suurpeto- ja riistapolitiikastamme.

Tällä hetkellä Euroopan komissio toimii kuitenkin päinvastaiseen suuntaan. Komissio on tehnyt esityksen luontodirektiivin tiukasti suojeltuja eläinlajeja käsittelevän ohjeasiakirjan päivittämiseksi. Tiukasti suojeltujen lajien, kuten suden, ilveksen ja karhun metsästyskäytäntöihin esitetään rajoituksia ja sudelle esitetään jopa kokonaan uutta liitettä.

Esityksestä voi pahimmillaan seurata se, että karhun ja ilveksen metsästys loppuu Suomessa. Jatkossa saisi poistaa ainoastaan haittayksilön.

Tämä on erittäin ongelmallista esimerkiksi siksi, että kannanhoidollisella metsästyksellä on saatu erittäin hyviä tuloksia aikaan, kun kannanhoitosuunnitelmien tekoon osallistuu laajasti edustajia niin luonnonsuojelijoiden kuin metsästäjienkin joukosta ja yhteisymmärrystä ja yhteistyötä on voitu rakentaa. Tällä on turvattu myös kannan elinvoimaisuus ja paikallisten mielenrauha.

On aivan järjetöntä, että komissio yrittää nyt tiukentaa luontodirektiivin linjauksia, vaikka parlamentti nimenomaan on perännyt joustoja ohjeistuksiin. Euroopan unionin eri osissa tulisi paremmin voida huomioida paikalliset olosuhteet, muutokset kantojen koossa ja erityisesti suurpetojen kohdalla vaikutukset po­ron­hoi­dol­le, kar­ja- ja lam­mas­ta­lou­del­le, met­säs­tys­koi­ril­le ja pai­kal­li­ses­ti myös las­ten kou­lumat­koil­le.

Olen aiemmin jo puhunut sen puolesta, että susi siirrettäisiin Suomen koko alueella luontodirektiivin tiukasti suojeltujen lajien liitteestä IV liitteeseen V, missä se on myös Baltiaa koskien. Suomen susikanta on elpynyt hyvin, ja Länsi-Suomen kasvaneen peurakannan vuoksi painottunut sinne. Viime vuosina kan­ta on kas­va­nut Län­si-Suo­mes­sa kol­man­nek­sen, Poh­jan­maan alu­eel­la jopa kak­sin­ker­tais­tu­nut. Tällaiseen paineeseen tulee olla mahdollista reagoida kansallisin päätöksin.

Kyse ei ole siitä, että haluttaisiin tappaa lajeja sukupuuttoon. Ei. Kyse on pohjoisesta elämäntavastamme. Tavastamme asua suurta, metsäistä maatamme harvaan, elää luonnosta ja luonnossa. Suomalaiset ovat tehneet näin sukupolvien ajan ja sitoutuneet myös huolehtimaan luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen.

Jo 1886 met­sä­lais­sa kiel­let­tiin met­sän hä­vit­tä­mi­nen ja Suo­mi al­le­kir­joit­ti en­sim­mäis­ten mai­den jou­kos­sa Bi­o­lo­gis­ta mo­ni­muo­toi­suut­ta kos­ke­van yleis­so­pi­muk­sen (Con­ven­ti­on on Bi­o­lo­gi­cal Di­ver­si­ty, CBD), joka on kes­kei­sin luon­non mo­ni­muo­toi­suut­ta tur­vaa­va so­pi­mus. Meil­lä on halu vil­jel­lä ja var­jel­la maa­tam­me, ei hä­vit­tää ja tu­ho­ta la­je­ja.

Riista- ja suurpetopolitiikka on saatava takaisin kansallisiin käsiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s