Kataloniasta, EU:sta ja meidän yhteisestä asiastamme

Viimeistään maaliskuussa Katalonia ja sen ongelmallinen tilanne nousi suomalaisten tietoisuuteen alueparlamentin johtajan Carles Puigdemontin vieraillessa Suomessa. Avaan tässä vain pintaraapaisuna tilannetta alueella, syitä siihen ja erityisesti vastausta kysymykseen: miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita Kataloniasta.

 

Mikä Katalonian kriisi?

Katalonia on Espanjan itsehallintoalue, jonka välit Espanjaan ovat tällä hetkellä hyvin tulehtuneet. Alueella on pitkä historia itsenäisyyspysrkimyksissään ja se on yrittänyt viime vuosina luoda rauhanomaista keskusteluyhteyttä Espanjan hallinnon kanssa itsenäisyyden saavuttamiseksi.

Ensimmäinen päivä lokakuuta Katalonia järjesti kuitenkin kansanäänestyksen alueen itsenäistymisestä ja julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi 27. lokakuuta. Espanja yritti pääministeri Mariano Rajoyn johdolla väkivalloin estää kansanäänestyksen ja sulkea äänestyspaikat ja julisti äänestyksen laittomaksi.  Itsenäisyysjulistuksen jälkeen Espanja aktivoi perustuslakinsa pykälän 155 ja otti Katalonian alueen suoraan keskushallinnon ohjaukseen. Se erotti Katalonian aluejohtajan Carles Puigdemontin, poisti aluehallituksen viroistaan, hajotti Katalonian parlamentin, erotti poliisijohdon sekä määräsi uudet aluevaalit. Lisäksi monia poliitikoita syytettiin kapinasta ja he ovat nyt joko maanpaossa tai tutkintavankeudessa.

Uudet vaalit järjestettiin joulun alla, mutta aluehallituksen muodostamisessa kesti toukokuuhun asti. Nyt Kataloniassa on uusi aluehallitus, joka on edelleen itsenäisyysmielinen, sillä itsenäisyysmieliset puolueet säilyttivät enemmistönsä aluevaaleissa.

 

Katalonian tilanne nyt?

Katalonian uusi aluejohtaja on Quim Torra. Hänet valittiin virkaansa vasta neljäntenä ehdokkaana. Espanja ei hyväksynyt maanpaossa olevan Puigdemontin ehdokkuutta, eikä vankilassa olevien Jordi Sànchezin tai Jordi Turullin ehdokkuuksia. Heitä ja monia muita poliitikkoja odottavat oikeudenkäynnit.

Katalonian aluevaalit eivät vaikuttaneet alueen pyrkimyksiin juurikaan. Vaikka Espanjankin hallitus vaihtui hallituksen hävittyä luottamusäänestyksen ja pääministeri Mariano Rajoyn hallituksineen erottua, uusi hallitus ei ole Katalonian asian kannalta juuri parempi. Espanjan uusi pääministeri Pedro Sánchez on toki luvannut Katalonian uudelle hallinnolle vuoropuhelua, jota he eivät kokeneet saavansa Rajoylta. Sánchez ei silti kannata kansanäänestyksen järjestämistä Katalonian itsenäisyydestä. Torra toivoo neuvotteluja aiheesta.

 

Miksi Katalonia tavoittelee itsenäisyyttä?

Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin on monia syitä. Suurin syy on se, että katalaanit kokevat olevansa kansakunta, jolla on oma historiansa, kulttuurinsa ja kielensä. Enimmäkseen Espanjan itsehallintoalueilla ihmiset kokevat olevansa ensisijaisesti espanjalaisia, mutta monet katalonialaiset kokevat olevansa katalaaneja. Olennaista tälle kansallistunteelle on paitsi oma kieli, katalaani, jota miljoonat katalonialaiset puhuvat äidinkielenään, myös alueen itsenäinen historia, joka alkaa jo kaukaa ennen Espanjan olemassaoloa.

Ensimmäiset rajat Katalonian alueelle on määritelty jo 800-luvulla. Silloin frankit valloittivat alueen arabeilta. Vaikka sitä hallitsivat frankkien vasallit, alueen kulttuuri sai kehittyä vapaasti. 985 Katalonia vapautui frankkien vallasta ja oli käytännössä itsenäinen valtio. 1100-luvulla Kataloniasta tuli osa Aragoniaa, mutta se sai pitää jonkinlaisen itsehallinnon. Nykyinen yhtenäinen Espanja syntyi vasta 1714 ja samalla Kataloniasta tuli yksi sen itsehallintoalueista. Sen jälkeen autonomian taso on ollut vaihteleva.

Katalonialaisen itsenäisyysajattelun perinteet juontavat juurensa kauas ja Espanjan hallinnassa ollessaan katalonialaiset kapinalliset ovat ottaneet yhteen Espanjan kruununhallinnon kanssa monesti.

1800-luvulla kansallistunteen noustessa espanjalaiset vaalivat espanjalaista kieltä ja kulttuuria, katalonialaiset katalonialaista. Espanjaa ei otettu omakseen alueella. Se ei kuitenkaan johdu Espanjan yrityksen puutteesta. Se yritti lukuisasti väkivalloinkin kitkeä katalonialaista kulttuuria ja juurruttaa espanjalaista. Tämä on kuitenkin vain sisuunnuttanut alueen kansaa.

Viimeisimpänä traumana katalaanit muistavat Francon diktatuurin ajan 1939-1975. Silloin katalaanin puhuminen kiellettiin ja katalaaneja vainottiin. Tämä on monen itsenäisyysmielisen muistoissa.

Katalonia on Espanjan vaurain alue ja se ei kärsinyt lamasta yhtä pahasti kuin muu maa. Katalonian osuus maan bruttokansantuotteesta on jopa noin 19 prosenttia, vaikka se on yksi 17 itsehallintoalueesta. Suuret tulonsiirrot muuhun maahan koetaan alueella epäoikeudenmukaisena. Tämä on yksi, vaikka ei tärkein syy tavoitella itsenäisyyttä.

2000-luvun suurimpana ongelmana Katalonian näkökulmasta voidaan nähdä se, että Espanja oleellisilta osin mitätöi Katalonian vuoden 2006 kansanäänestyksessä ratifioimaa itsehallintolakia. Kataloniassa koetaan autonomian olevan riittämättömällä tasolla ja he myös kokevat, ettei Espanjassa arvosteta heidän kieltään ja kulttuuriaan.

Itse olen sitä mieltä, että Katalonian tulisi saada äänestää itsenäisyydestään ja kansanäänestyksen tulokseen tulisi reagoida sen vaatimalla tavalla. Joko Katalonian tunnustamisella itsenäiseksi valtioksi tai neuvottelemalla alueelle ja sen kansalle heidän haluamansa autonomia ja heidän suuresti janoamansa tunnustus katalaaneina.Tämän tulisi tapahtua rauhanomaisesti, Espanjan ja Katalonian hallitusten yhteisymmärryksessä. Kannatan alueiden Eurooppaa, joka koostuu kansallisvaltioista ja siksi tunnen sympatiaa Katalonian itsenäisyysliikettä kohtaan. Näin suuri päätös vaatii kuitenkin selkeän, laillisen äänestyksen ja laajan kannatuksen kansalta.

 

Miksi meidän pitää olla kiinnostuneita Kataloniasta?

Katalonia ja Espanja ovat osa Euroopan Unionia kuten mekin. Euroopan Unionin tarkoituksena ei tietenkään ole puuttua jäsenvaltioidensa sisäisiin asioihin, millainen esimerkiksi Katalonian itsenäisyyspyrkimys sellaisenaan olisi. Euroopan Unioni kun on jäsenvaltioidensa liitto, ei liittovaltio.

Katalonian tilanne vaikuttaa olennaisesti Euroopan Unionin suuntaan. Tilanne suorastaan pakottaa meidät kysymään itseltämme: haluammeko liittovaltion? Se vähentäisi kansallisvaltioiden merkitystä, eikä yksittäisen valtion itsenäisyys olisi enää olennainen asia. Vai haluammeko jatkaa kansallisvaltioiden liittona? Tällöin olennaista ovat meidän kansallisvaltiomme, jotka perustuvat kunkin kansan omalle kielelle ja kulttuurille.

Itse kannatan alueiden Eurooppaa, jossa kansallisvaltiot ja niiden omat kulttuurit kukoistavat, mutta jotka kuitenkin ovat osa yhteistä Euroopan Unionia. Meidän kaikkien yhteistä Eurooppaa, vailla vastakkainasettelua.

Olennaista Katalonian kysymyksessä ovat myös arvot. Euroopan Unioni perustuu tietyille arvoille, jotka ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio.

Kun jossakin järjestetään kansanäänestys, ei ole Euroopan Unionin arvojen mukaista sulkea rauhallisia äänestyspaikkoja väkivaltaa käyttäen, vaikka äänestys itsessään olisi vailla lainvoimaa. Meillä on oltava kokoontumisen ja mielipiteen ilmaisun vapaus. Eikä ole Euroopan Unionin arvojen mukaista vangita ihmisiä poliittisten mielipiteidensä takia. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International onkin vuosiraportissaan Espanjasta huomauttanut tästä. Saksa on myös osoittanut, ettei näe poliittisia mielipiteitä ja rauhanomaisia mielenilmauksia riittävänä syynä poliitikkojen vangitsemiselle, sillä se ei suostu luovuttamaan Saksassa olevaa Puigdemontia Espanjaan oikeudenkäyntiä varten.

Ollaan Katalonian itsenäisyydestä mitä mieltä hyvänsä, fakta on se, että Espanjassa on kriisi jota se ei itse ole kyennyt rauhanomaisesti selvittämään. Unionin olisi pitänyt tuomita julkisesti erityisesti kansanäänestyksen yhteydessä tapahtunut väkivallan käyttö. On tekopyhää vaatia Unionin jäseniksi pyrkiviltä valtioilta arvojemme noudattamista, ellemme vaadi samaa jo jäseninä olevilta valtioilta.

Euroopan Unionin pääasiallinen tehtävä on puolustaa arvojaan ja edistää rauhaa. Siksi sen on kehitettävä ilmeisen puutteellista kykyään toimia rauhanvälittäjänä ja ratkaista, kuinka se puuttuu alueellisiin kriiseihin. Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan meidän eurooppalaisten on vaikutettava asiaan ja vaadittava sitä. Eurooppa on meidän yhteisömme, ei jokin meistä irrallinen toimija. Eurooppa olemme me. Siksi Katalonian asia on meidänkin asiamme.

Anna Sirkiä

Euro­par­la­ment­ti­vaalit tulevat – onko keskusta valmis?

Vii­kon­lop­pu­na Sot­ka­moon ko­koon­tui en­nä­tys­mää­rä kes­kus­ta­lai­sia vuo­den suu­rim­paan puo­lu­e­ko­kouk­seen. Po­liit­tis­ta kes­kus­te­lua käy­tiin val­ta­van mo­ni­nai­sis­ta ai­heis­ta ja tu­le­vis­ta vaa­leis­ta.

Vä­keä pu­hut­ti pal­jon sote-uu­dis­tus ja maa­kun­ta­vaa­lit.

Ko­ti­pii­ris­sä­ni Var­si­nais-Suo­mes­sa­kin maa­kun­ta­vaa­li­oh­jel­ma on huip­puun­sa hi­ot­tu ja eh­do­kas­han­kin­ta on kuu­mim­mil­laan. Kaik­kia huo­let­taa uu­dis­tuk­sen lä­pi­me­no ja vaa­li­päi­vän ajan­koh­ta.

Mo­net poh­ti­vat myös jo edus­kun­ta­vaa­le­ja, jot­ka siin­tä­vät tu­le­vas­sa ke­vääs­sä.

En­sim­mäi­set eh­dok­kaat ovat jo jul­ki ja is­tu­vat kan­sa­ne­dus­ta­jat poh­ti­vat jat­ko­kau­si­aan.

Meil­lä on 2019 ke­säl­lä kui­ten­kin vie­lä kol­man­net­kin vaa­lit. Eu­ro­par­la­ment­ti­vaa­lit. Olen val­ta­van huo­lis­sa­ni sii­tä, et­tä EU ei mei­tä kes­kus­ta­lai­sia juu­ri pu­hu­ta.

Puo­lu­e­ko­kou­sa­loit­tei­ta Eu­roo­pan Uni­o­niin liit­ty­en oli vain muu­ta­ma.

Tee­mat joi­ta kes­kus­te­luis­sam­me si­vu­taan, liit­ty­vät lä­hin­nä maa­ta­lous­tu­kiin tai ko­hee­si­o­ra­hoi­hin. Tämä on tie­ten­kin tär­ke­ää CAP-uu­dis­tuk­sen ja mo­ni­vuo­ti­sen ra­hoi­tus­ke­hyk­sen val­mis­te­lun ol­les­sa käyn­nis­sä. EU on kui­ten­kin pal­jon muu­ta­kin kuin maa­ta­lous­tu­kia.

EU:n tär­keim­piä ar­vo­ja ovat ih­mi­sar­von ja ih­mi­soi­keuk­sien kun­ni­oit­ta­mi­nen, va­paus, kan­san­val­ta, tasa-ar­vo ja oi­keus­val­tio.

Ar­vo­ky­sy­myk­sis­sä oli­si­kin pal­jon kes­kus­tel­ta­vaa ai­na trans­lain uu­dis­ta­mi­ses­ta Ka­ta­lo­ni­an it­se­näis­ty­mis­pyr­ki­myk­siin.

Tur­va­paik­ka­jär­jes­tel­män uu­dis­ta­mi­nen, tur­val­li­suus­po­li­tiik­ka, EMU:n sy­ven­tä­mi­nen, ener­gi­a­po­li­tiik­ka ja kaup­pa­po­li­tiik­ka ovat mo­nien mui­den tee­mo­jen ohel­la ää­rim­mäi­sen ajan­koh­tai­sia ai­hei­ta EU:ssa. Sil­ti niis­tä ei juu­ri­kaan käy­dä kes­kus­te­lua.

Tär­kein­tä puo­lu­een kan­nal­ta oli­si eri­tyi­ses­ti seu­raa­vaan ky­sy­myk­seen vas­taa­mi­nen: Mi­hin suun­taan me kes­kus­ta­lai­set ha­lu­am­me Eu­roo­pan Uni­o­nia ke­hit­tää ja mil­lai­nen on unel­mien EU?

Näen eu­ro­par­la­ment­ti­vaa­lit suu­re­na mah­dol­li­suu­te­na kes­kus­tal­le, eri­tyi­ses­ti nuor­ten kes­kuu­des­sa, sil­lä nuo­ret ovat hy­vin EU-myön­tei­siä.

Mei­dän täy­tyy kui­ten­kin teh­dä töi­tä sen eteen, et­tä ää­nes­tä­jät ja eri­to­ten nuo­ret nä­ke­vät mei­dät eu­ro­vaa­leis­sa vaih­to­eh­to­na. Tar­vit­sem­me vi­si­on ja se syn­tyy ai­no­as­taan ak­tii­vi­sen kes­kus­te­lun kaut­ta.

Val­mis­tel­laan eu­ro­vaa­li­oh­jel­maa osal­lis­ta­en, jär­jes­te­tään vir­tu­aa­li­tu­pail­to­ja ja ote­taan kan­taa. Nyt on ai­ka in­nos­tua EU:sta!

Vahvempi, vaikuttavampi ja valovoimaisempi keskustanuoret!

Keskustanuorten järjestöllä on pitkät perinteet. Olemme vaikuttaneet Suomessa jo yli 70 vuotta. Tuossa ajassa on kuitenkin tapahtunut paljon muutoksia ja kaikilta osin tätä järjestömme valtavaa laivaa on ollut vaikeaa saada kääntymään ajan vaatimalla nopeudella.

Olen itse toiminut järjestössämme kuusi vuotta, joista kaksi piirini varapuheenjohtajana ja kolme puheenjohtajana. Olen kantapään kautta oppinut käytännön ongelmakohtia. Toisaalta olen saanut nauttia mahdollisuuksista, joita järjestömme tarjoaa kasvamiseen ja kehittymiseen nuoren vaikuttajan uralla.

Ollaksemme vahvempi järjestö, käytännön toiminnan on oltava sujuvaa ja saumatonta. Järjestömme perusperiaatteita on se, että se toimii alhaalta ylöspäin. Osastot ja piirit toimivat itsenäisesti. Ennen vanhaan toiminnan jatkuvuus on nojannut vahvasti perimätietoon. Elämme kuitenkin aikoja, joina nuoria on entistä vaikeampi sitouttaa toimintaan ja perimätieto saattaa katketa. Siksi liiton on tarjottava selkeät ohjeet ja konkreettista tukea.

Piiritoimijan ABC, perehdytyskansio toiminnanjohtajille, valmiita esimerkkimalleja tapahtumien järjestämiseen, ohje uusien jäsenten kontaktointiin, ohje jäsenhankintaan ja piirin esimerkkivuosikello tukisivat uusia toimijoita. Näiden ohjeiden lisäksi tarvitaan liiton puheenjohtajan kuukausittaiset puhelinpalaverit piirien puheenjohtajien kanssa, sekä välitön konkreettinen apu ongelmatilanteissa.

Jotta järjestömme olisi vaikuttavampi, meidän on keskityttävä tehtäväämme nuorten vaikuttajien kasvattajana. Tilaisuuksia harjoitella vaikuttamista on tarjottava enemmän. Liittokokouksen, valtuuskunnan, aloitteiden ja työryhmien lisäksi olisi tarjottava mahdollisuus myös paljon parjattuun lobbaamiseen.

Liiton johdon kiertäessä kenttää, voitaisiinkin järjestää kentän vaikuttajatapaamisia. Niihin sisältyisivät suunnittelu, lobbaus ja asian seuranta. Samaan aikaan kenttä saa äänensä kuuluviin, liitto saa evästystä ja ideoita ja nuoret oppivat vaikuttamista. Samanlaisia vaikuttajatapaamisia voisi järjestää laajemminkin esimerkiksi paikallisten kunta- tai maakuntapäättäjien kanssa.

Vaikuttaaksemme entistä enemmän ajan hermolla, meidän on myös ennakoitava tulevaa politiikkaa enemmän. Hyvät yhteydet kansanedustajiin ja puoluejohtoon ovat tässä avainasemassa. Ei saa syntyä tilannetta, jossa keskustanuorilta puuttuu kanta, kuten esimerkiksi viimeaikoina velloneessa perhevapaakeskustelussa.

Valovoimaisuutta lisätäksemme meidän täytyy entistä enemmän panostaa viestintään. Voimme suunnitella sitä eduskunnan aikataulujen mukaan, sillä siellä käsittelyssä olevat asiat määräävät melko pitkälti sen, mikä aihe mediassa kulloinkin kiinnostaa ja dominoi.

Jokaisessa nuoria ja mediaa kiinnostavassa asiassa on osallistuttava keskusteluun, reagoitava muiden kommentteihin ja tehtävä omia avauksia mahdollisuuksien mukaan.
Twitter-tilillä tulisi live-twiitata kaikissa suurimmissa tapahtumissa, facebookissa pitää olla jotain uutta joka päivä ja instagram-tiliä voisi kierrättää liiton johdolla. Liiton tulisi tuottaa someensa myös entistä enemmän videoita, mahdollisesti löytää joukostamme tubettaja.

Keskustanuoret on ollut suurin ja vaikuttavin poliittinen nuorisojärjestö pitkään, mutta epäilen onko se sitä nyt? Meillä ei ole varaa siihen, että jonain päivänä järjestöämme kuvattaisiin sanoin: hukattu potentiaali. Siksi meidän on elettävä ajassa ja uudistettava toimintaamme. Meidän on tarjottava kaikki mahdollinen tukemme niille upeille nuorille, jotka lähtevät toimintaamme mukaan!

Anna Sirkiä

Keskustanuorten puheenjohtajaehdokas

Pelastetaan keskusta – yhdessä

Ennen viime eduskuntavaaleja keskustalaisella porukalla päätettiin, että Suomi pitää saada nousuun. Tarvitaan talouskasvua ja työpaikkoja. Kilpailukyky pitää saada paremmaksi, sote-uudistus maaliin ja velkaantuminen taittumaan.

Keskustalaiset lähtivät tekemään kampanjaa yhdessä, yhteen hiileen puhaltaen, hyvässä hengessä. Oli selkeä linja ja tavoitteet joista puhuttiin. Vaaleissa pärjättiin hyvin.

Puheenjohtaja Juha Sipilä tarttui haasteeseen insinöörin ja yritysjohtajan rautaisella ja kokeneella otteella. Hallitus teki strategisen hallitusohjelman jota se lähti seuraamaan.

Pääministeriä on ryöpytetty kohusta toiseen, kiky-sopimus jouduttiin nostamaan viisi kertaa kanveesista, hallitus on käynyt lähellä kaatumista, yksi hallituspuolue hajosi. Läpi kaiken tämän Juha Sipilä on luotsannut joukkoaan.

Sipilän määrätietoisuuden seurauksena sote-uudistus on lähempänä maalia kuin koskaan, talous kasvaa, vienti on lähtenyt vetämään, uusia työpaikkoa syntyy koko ajan. Tulokset puhuvat puolestaan. Vai puhuvatko?

Keskustan kannatus laskee kuin se kuuluisa lehmän häntä. Hämmentynyt pääministeri kommentoi asiaa TV1 Ykkösaamussa seuraavasti: “Kun Suomen tilanne oli se mikä oli kaksi vuotta sitten, niin itse arvioin, että on nyt tärkeintä se, mitä me teemme, ei se, miltä se tekeminen näyttää.”

Keskustan ongelmat tässä hallituksessa rakentuvat mielestäni kolmen olennaisen asian ympärille.

Kokoomus

Olemme kokoomuksen kanssa hallituksessa. Politiikka näyttäytyy tällöin keskustalaisille äänestäjille liian oikeistolaisena. Hallituksen linja ei tietenkään ole sama kuin kokoomuksen linja. Se näyttää varmasti joillekin kokoomuksen kannattajille olevan piirun verran liian vasemmalla. Se ei kuitenkaan kokoomuksen kannatusta tunnu haittaavaan. Hallituskumppanimme kannatus on huippulukemissa.

Ratkaisuna tähän en esitä hallituksen kaatamista. Sen sijaan tulee tehdä selväksi, mikä on keskustan linja. On ilmiselvää, että hallituksen tekemä politiikka on kompromissi kolmen puolueen linjoista. Keskustan oma linja on kuitenkin hämärän peitossa, samaan aikaan kun kokoomus ratsastaa taitavasti kaksilla, ellei useammilla rattailla. Keskustan tulisikin kirkastaa omat tavoitteensa ja näkemyksensä ja viestiä siitä positiivisesti.

Insinöörimäinen lähestymistapa

Toinen suuri ongelma on se, että keskusta on keskittynyt insinöörimäisesti ongelmien ratkomiseen ja asioiden hoitamiseen. Se on samaan aikaan sekä siunaus, että kirous, tuntuuhan tuo järjestelmällinen ja päättäväinen taktiikka toimivan esimerkiksi talouden suhteen. Ongelma vain on se, että kun puhutaan taloudesta, työpaikoista, rahasta ja rakenteista, keskustelu jää ihmisille etäiseksi. Arvokeskustelu ja ihmisyysaate jäävät talouden jalkoihin.

Keskustan tuleekin panostaa myös omien kantojensa muodostamiseen ja niistä tehokkaasti viestimiseen, ei vain hallituspolitiikan kiemuroiden selittelyyn ja poliittisen jargonin viljelyyn. Tarvitaan ihmisläheistä ilmaisua, arvokeskustelua ja uusia kampanjoita. Puolueen on kehityttävä jatkuvasti. Pyörät pyörii ja Suomi kuntoon on jo käytetty.

Sosiaalinen media – nykypäivän tupaillat

Kolmantena ongelmana näen sen, että keskustalaiset eivät vain vieläkään ole siellä missä ihmiset ovat – nykyajan tupailloissa sosiaalisessa mediassa. Live-twiittaus istuntojen aikana, kärkipoliitikkojen facebook- ja twitter -tilien aktiivisuus ja vuorovaikutteisuus sekä blogi-kirjoittaminen kalpenevat edelleen monen muun puolueen rinnalla.

Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Puolueessa on selkeästi herätty näihin ongelmiin. Keskusta on perustanut uusia työryhmiä hiomaan poliittista linjaansa ja periaateohjelma on lausuntokierroksella. Talouden liikkumavaraa on käytetty keskustalle tärkeisiin kohteisiin, esimerkiksi huoltajakorotukseen. Kansanedustajat ovat aktivoituneet sosiaalisessa mediassa, vaikka eivät aivan ikiliikkujamme Mikko Kärnän tasolle ylläkään. Viimeisimmän valinnanvapauslain väännön yhteydessä kenellekään ei jäänyt epäselväksi mitä puoluetta esitys miellytti eniten.

Surkuhupaisaa tässä kannatustilanteessa on se, että ongelmat ja ratkaisut ovat lähes identtisiä vuoden 2011 kanssa. Ehdotan, että kaivetaan työkirja naftaliinista ja repäistään kertaheitolla kunnon korjausliike. Panostetaan aatteelliseen keskusteluun ja viestintään. Mieluummin ennen vaaleja.

Kannatuksen nostaminen vaatii yhteistyötä ja ryhmähenkeä meiltä kaikilta. Kategorinen kritisointi ja puoluejohdon tuijottaminen tumput suorina tulosta vaatien ei meitä pelasta. Keskusta on vahva vain jos teemme työtä yhdessä. Aloitetaan se tekemällä Matti Vanhaselle loistava kampanja. Yhdessä.

Anna Sirkiä

Keskustanuorten puheenjohtajaehdokas

Varsinais-Suomen Keskustanuorten varapuheenjohtaja

Kokoomusnuorten satovahinko

Kokoomusnuoret, tuo vapaan markkinatalouden kirkasotsainen lähettiläs iskee jälleen. Tällä kertaa valituksen aiheena on se, että hallitus päätti kolmannessa lisätalousarvioesityksessään 2017 tukea maanviljelijöitä 25 miljoonalla eurolla säiden aiheuttamien satovahinkojen vuoksi. Kokoomusnuorten mukaan esimerkiksi laskettelukeskuksia tai rantakohteita tulisi tukea myös, mikäli säät ovat liiketoiminnan harjoittamisen kannalta kehnot.

Kyllä, luit oikein. Kokoomusnuoret rinnastivat juuri maatalouden ja laskettelukeskukset. Molemmissa on kyllä kyse sääolosuhteista riippuvaisesta yritystoiminnasta, mutta voimme kaikki olla yhtä mieltä siitä, että niiden merkitys yhteiskunnalle on aivan erilainen. Laskettelu kun ei ole ihmisen perustarve, ruoka sen sijaan on. Miksi siis kokoomusnuoret kritisoivat kotimaiselle maataloudelle annettuja tukia, varsinkin kun tämä 25 miljoonan euron summa ei ole edes riittävä viljelijöiden tämänhetkisen ahdingon valossa?

Kyse on arvoista ja ideologiasta. Kokoomusnuoret uskovat vapaaseen markkinatalouteen. Kokoomusnuoret uskovat, että markkinat kyllä korjaavat tilanteen. Ruoka tuotetaan sitten jossain muualla, jollei se Suomessa ole sään vuoksi taloudellisesti kannattavaa. Heille näyttää olevan aivan sama missä, kunhan se on taloudellisesti mahdollisimman tehokasta. Kilpailu ratkaiskoon. Ruuan puhtaudella, eettisyydellä, ekologisuudella ja kotimaisuudella ei näytä olevan niin väliä, Suomen omavaraisuudesta puhumattakaan.

Euroopan elintarviketurvallisuusviraston julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalainen ruoka on ylivoimaisesti EU:n puhtainta. Kevään lihaskandaali Brasiliassa, kesän myrkkymunaskandaali ja muut vastaavat uutiset vahvistavat entisestään näkemystä siitä, että suomalaista puhdasta ruokaa tulisi jatkossakin voida tuottaa sekä kotimaan tarpeisiin, että vientiin erityisesti maille, joilla ei ole mahdollisuuksia itse tuottaa ruokaansa. Lisäksi ympäristön kannalta on kestämätöntä kuljettaa ruokaa pitkiä matkoja, jos sitä olisi saatavilla lähelläkin.

Tutkijoiden arviot ilmastonmuutoksen vaikutuksista ruuantuotannolle erityisesti päiväntasaajan alueella ovat murskaavia. Näköpiirissä on ennennäkemätön kuivuus ja maataloustuotannon hankaluus esimerkiksi Keski-Euroopassa. Tutkijat varoittelevat Suomea nälänhädästä. Tulevaisuudessa olemme entistä enemmän oman ruuantuotannon varassa.

Tässä valossa on aivan absurdia kuulla kokoomusnuorten valittavan maatalouden saamista yritystuista. Erityisesti kun kansallisia tukia maksavat myös sellaiset tehomaatalouden mahdit kuten Saksa. Erityisesti kun Suomi on vuosikymmenen alkupuolella nimenomaan vähentänyt maataloudelle annettavien tukien osuutta.

Markkinatalous on varmasti hienoa laboratorio-olosuhteissa ja se toimii hyvin esimerkiksi Monopoly -lautapelissä. Me elämme kuitenkin reaalimaailmassa, jossa asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Todellisuudessa, jossa ihmiset haluavat syödä kotimaista, puhdasta, eettistä ja ekologista ruokaa ja jossa on edelleen varauduttava siihen, että emme voi kaikkea tuoda ulkomailta.

Kokoomusnuorten ulostulo oli kansanedustaja Susanna Kosken (kok) mukaan omanlaisensa satovahinko. Sattuvasti sanottu. Onneksi meillä ei ole samaa ongelmaa keskustassa.

Anna Sirkiä

Keskustanuorten puheenjohtajaehdokas

Pois poteroista kehittämään koko Suomea!

Viime aikoina on puhuttanut kovasti paitsi maahanmuutto, myös maassamuutto ja maakunnat. Maakuntauudistus ja sen vaikutukset Suomen kaupungeille ovat huolestuttaneet erityisesti Helsingin pormestari Jan Vapaavuorta, joka päättikin kunnostautua kaupunkien edunvalvonnassa kutsumalla koolle 21 Suomen suurinta kaupunkia. Sääli sinänsä, ettei Vapaavuori kykene toteuttamaan edunvalvontaa hallituksessa olevan puolueensa kautta.

C21 kokouksessa kaupunkien johtajat ovat keskustelleet kaupunkitutkimuksesta, edunvalvonnasta ja todenneet herttaisessa yksimielisyydessä tarpeen kaupunkitapaamisille.

Olen samaa mieltä siitä, että Enontekiön ja Turun kehittäminen samoilla keinoilla on yhtä järkevää ja hyödyllistä kuin vegaanihaasteen heittäminen Mikko Kärnälle. Kaupunki ja maaseutupolitiikasta pitää keskustella. Kyseenalaista on kuitenkin myös se, onko järkeä puhua vaikka Helsingistä, Rovaniemestä ja Salosta samana päivänä. Tuntuu väkisin väännetyltä. Kysymyksessä ovat valtavan erilaiset kaupungit ja alueet.

Sama pätee maaseutuun. Keskustelu aluekehittämisestä tai “siltarumpupolitiikasta” on jakaantunut kahteen leiriin. Toisessa C21 ja toiseen survottuna kaikki maaseudun kunnat. Tämäkään ei ole perusteltua, sillä maaseutukaan ei ole samanlaista kaikissa Suomen osissa. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla on hyvin vähän harvaan asuttua maaseutua ja sekin vähä saaristossa, kun taas Lapin ja Kainuun maakunnissa on taas lähes yksinomaan harvaan asuttuja alueita.

Aluekehittämiseen liittyvää keskustelua leimaa paitsi järjetön yleistäminen ja poteroituminen, myös älyllinen epärehellisyys kun puhutaan maaseudun elinvoimaisuudesta.

Työ- ja elinkeinoministeriön tuore maakuntien suhdannekatsaus kertoo, että että viimeisen kymmenen vuoden aikana työttömien työnhakijoiden osuudet ovat rajuimmin kasvaneet esimerkiksi Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Samaan aikaan tilanne on mennyt parempaan suuntaan ainoastaan Lapissa ja Kainuussa.

Syksyllä yle uutisoi siitä, kuinka Suomen maakunnista Lapissa talous kasvaa kovinta, lähes 17% vauhtia. Muina huippualueina mainiittiin Kainuu, Keski-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi. Näillä alueilla kärsitään työvoimapulasta. Yrittäjät pelkäävät kasvun hiipuvan, mikäli työlle ei saada tekijöitä.

Näiden faktojen valossa puheet maaseudun näivettymisestä näyttävät yhtä liioitelluilta kuin kumiluotien käyttö Katalonian vaaleissa.

Olen sitä mieltä, että ihmisen tulee saada valita asuinpaikkansa. Itse olen syntynyt Turkuun, Suomen kolmanneksi suurimmalle kaupunkialueelle ja viettänyt teinivuoteni Mynämäen vajaan 8000 asukkaan kunnassa. Molemmissa paikoissa on puolensa, molemmissa oli hyvä kasvaa ja elää. Tulee olla jatkossakin.

Suomelle on leimallista paitsi suuri koko ja pieni väkiluku, myös valtava alueiden erilaisuus. Tämä pitäisi julkisessa ja poliittisessa keskustelussakin tiedostaa ja myös hyväksyä. Sen jälkeen voimme alkaa keskustelemaan siitä, kuinka kehittäisimme näitä alueita niin, että kaikkialla on ihmisillä hyvä asua ja elää. Ratkaisut tähän ovat eri alueilla hyvin erilaisia.

 

 Anna Sirkiä

Keskustanuorten puheenjohtajaehdokas

Varsinais-Suomen Keskustanuorten varapuheenjohtaja

Poliitikko – keski-ikäinen mies tummassa puvussa?

Ih­mi­sil­lä on mie­li­ku­va po­lii­ti­kos­ta. Li­säk­si on mie­li­ku­va kes­kus­ta­lai­ses­ta, ko­koo­mus­lai­ses­ta, vih­re­äs­tä ja niin edel­leen.

Olen omal­la koh­dal­la­ni tör­män­nyt näi­hin en­nak­ko­luu­loi­hin usein, ja saa­nut se­lit­tää mik­si olen kes­kus­ta­lai­nen.

Ha­vah­duin asi­aan taas, kun olin mat­kal­la Kes­kus­ta­nuor­ten pu­heen­joh­ta­ja­eh­dok­kai­den pa­nee­liin.

VR oli ko­toi­sas­ti myö­häs­sä ja nap­pa­sin kii­rees­sä lop­pu­mat­kal­le tak­sin. Kun ker­roin kus­kil­le mi­hin olen me­nos­sa, sain vas­tauk­sek­si kom­men­tin: ”Ai olet­ko sinä joku po­lii­tik­ko? Et kyl­lä yh­tään näy­tä sil­tä.”

Tämä on hy­vin ta­val­lis­ta. Ih­me­tys­tä ai­heut­taa pait­si ul­ko­nä­kö­ni ja ikä­ni, myös si­vii­li­am­mat­ti­ni, asuin­paik­ka­ni ja työ­his­to­ri­a­ni. Sekä puo­lu­ees­sa, et­tä sen ul­ko­puo­lel­la.

Mi­ten tai­tei­li­ja voi ol­la kes­kus­ta­lai­nen? Mi­ten hoi­to­a­pu­lai­ses­ta voi tul­la kan­sa­ne­dus­ta­jan avus­ta­ja? Mi­ten kau­pun­ki­lai­nen voi ol­la kes­kus­ta­lai­nen? Mi­ten kes­kus­ta­lai­nen voi pu­hua kult­tuu­ri­po­li­tii­kas­ta?

Oma lu­kun­sa ovat po­li­tii­kas­sa toi­mi­van nai­sen kuu­le­mat kom­men­tit. On­ko si­nut va­lit­tu työ­hö­si ul­ko­nä­ön pe­rus­teel­la? Sinä et näy­tä yh­tään po­lii­ti­kol­ta. Sinä et näy­tä yh­tään kes­kus­tai­sel­ta. Sinä pu­keu­dut vää­rin.

On su­rul­lis­ta, et­tä edel­leen vuon­na 2017 tämä on ar­ki­päi­vää.

Ole­te­taan, et­tä mi­kä­li nai­nen on pa­nos­ta­nut ul­ko­nä­köön­sä, pääs­sä ei lii­ku muu­ta kuin sil­mät. Ole­te­taan, et­tä am­mat­ti, kou­lu­tus tai ul­ko­nä­kö te­ke­vät ih­mi­ses­tä au­to­maat­ti­ses­ti tie­tyn­lai­sia.

Jol­let vas­taa ste­re­o­ty­pi­aa, si­nut yri­te­tään sil­ti lo­ke­roi­da, vaik­ka vä­ki­sin. Si­nua ei koh­da­ta ih­mi­se­nä.

En­nen työ­tä­ni edus­kun­nas­sa opis­ke­lin pää­toi­mi­ses­ti mu­siik­kia, ja ra­hoi­tin opin­to­ja­ni työs­ken­te­le­mäl­lä van­hain­ko­dis­sa hoi­to­a­pu­lai­se­na.

Opin tuo­na ai­ka­na pal­jon asi­oi­ta van­hus­työs­tä, ter­veys­pal­ve­luis­ta ja hoi­to­a­las­ta.

Tär­keim­män asi­an mi­nul­le opet­ti­vat kui­ten­kin hoi­ta­ma­ni van­huk­set: ih­mi­nen pi­tää koh­da­ta ih­mi­se­nä. Ih­mi­nen on enem­män kuin hä­nen ikän­sä, sai­rau­ten­sa, si­vii­li­sää­tyn­sä, us­kon­ton­sa, am­mat­tin­sa tai ul­ko­nä­kön­sä.

Kun an­taa mah­dol­li­suu­den, voi kaik­kien näi­den ul­kois­ten mää­ri­tel­mien ja lo­ke­roi­den ta­kaa löy­tää sen ai­doim­man asi­an: ih­mi­sen, joka ajat­te­lee ja tun­tee. Sa­mal­la ta­val­la tai eri ta­val­la kuin it­se.

Olen tör­män­nyt elä­mäs­sä­ni mo­niin en­nak­ko­luu­loi­hin. Eni­ten ul­ko­nä­kö­ni, puo­lu­e­kir­ja­ni ja opis­ke­lu­a­la­ni vuok­si.

Ha­lu­an kään­tää ko­ke­muk­se­ni voi­ma­va­rak­si pait­si it­sel­le­ni, myös kes­kus­ta­lai­sel­le kan­san­liik­keel­le.

Ha­lu­an ol­la mu­ka­na mur­ta­mas­sa aja­tus­ta po­lii­ti­kon lo­ke­ros­ta, jo­hon mah­tuu vain kes­ki-ikäi­siä mie­hiä tum­mas­sa pu­vus­sa.

Ha­lu­an näyt­tää, et­tä täl­lai­nen kau­pun­ki­lai­nen kult­tuu­ri-alan opis­ke­li­ja kor­ko­ken­ki­neen voi ol­la po­lii­tik­ko ja vie­lä ke­pu­lai­nen.

Sil­lä po­li­tii­kas­sa rat­kai­se­vat ihan muut asi­at. Ajat­te­lu, ar­vot ja halu muut­taa maa­il­maa.