Euroopan otettava johtajuus ilmastoasioissa

CEBAC323-D5D5-42DC-A4FA-B0B207C76BFD.jpeg

Tänään on kohistu IPCC:n, eli hallitustenvälisen ilmastopaneelin julkaisemasta ilmastoraportista, joka on koonnut yhteen valtavan määrän tietoa liittyen ilmaston lämpenemiseen. Raportissa selvitetään, mitä Pariisin ilmastosopimuksessa asetettu tavoite ilmaston lämpenemisen pitämisestä 1,5 asteessa käytännössä tarkoittaa.

 

Raportti osoittaa, että peli ei ole vielä menetetty. Tähän mennessä tuotetut päästöt eivät vielä nosta keskilämpötilaa yli 1,5 asteen lämpenemisen jos päästöjä aletaan nyt leikata rajusti. Valitettavasti tämänhetkisillä jo luvatuilla päästövähennyksillä ilmasto lämpenisi yli kolme astetta.

 

Puhutaan muutamasta asteesta, puolikkaista asteista ja se kuulostaa vähäiseltä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Ilmaston lämpenemisen myötä kokonaisia ekosysteemejä tuhoutuu, meren pinta nousee, satoja miljoonia ihmisiä altistuu köyhyydelle, puhtaan veden ja ruuan saatavuus heikkenee. Tuhoamme maapalloamme, eikä niitä ole kuin yksi.

 

Ilmastopaneelin raporttia lukiessa olo on kylmäävä, erityisesti kun tuoreessa muistissa on Yhdysvaltojen irtisanoutuminen Pariisin ilmastosopimuksesta. Presidentti Trump perusteli päätöstään Amerikan ja sen kansalaisten suojelemisella. Ainoa mitä hän tällä suojelee, on mukavuudenhalu.

 

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen saavuttaminen vaatii paljon erityisesti meiltä kehittyneissä ja vauraammissa länsimaissa eläviltä. Se vaatii ajattelutavan ja elämäntavan muutosta meidän kaikkien arjessa. Se vaatii poliittista tahtoa ja suuria päätöksiä valtioilta ja kunnilta esim. energiantuotannon, ruuantuotannon ja liikenteen sektoreilla. Muutos ei monenkaan mielestä ole mukavaa, mutta se on välttämätöntä. Ilmastoraportin sivuuttaminen ja sopimuksesta irtisanoutuminen ei suojele ketään. Päin vastoin.

 

Hyviä ratkaisuja päästöjen hillitsemiseen ja erityisesti hiilinielujen lisäämiseen on jo löydetty ja tutkijat kehittävät lisää koko ajan. Monia näistä pidetään meillä pohjoisessa itsestäänselvyyksinä. Sitä ne eivät kuitenkaan ole.

 

Maataloutta voidaan harjoittaa hiiltä sitovammin, se on hyödyksi myös maaperälle parantaen sen viljavuutta. Myös metsiä hoitamalla optimoidaan niiden kyky sitoa hiiltä. Metsiä harventamalla annamme puiden kasvaa vahvoiksi ja hiili voidaan sitoa esimerkiksi rakennuksiin sadoiksi vuosiksi. Suomen tulisikin lisätä puurakentamistaan nopeasti. Hiiltä sitovasta maataloudesta, metsätaloudesta ja puurakentamisesta saadaan yksi Suomen vientituotteista ja lisäarvosta Euroopan unionille ja maailmalle.

 

Euroopan investointipankkikin on jo herännyt hiilinielujen suhteen. Se myönsi miljoonarahoituksen suo- ja metsäluonnon ennallistamiseen Suomessa. Pilottikohteet ovat Pohjois-Karjalassa ja ohjelmaa johtaa osuuskunta Lumimuutos. Arktisella alueella Inarin Sevettijärvellä aloitetaan metsäluonnon ennallistaminen. Ojitettujen soiden ja huonosti tuottavien metsien ennallistaminen torjuu ilmastonmuutosta.

 

Yhdysvallat on kääntänyt maailmalle ja tuleville sukupolville selkänsä. Nyt meidän eurooppalaisten on otettava johtajuus ja vaadittava etunenässä toimia päästöjen vähentämiseksi täällä ja maailmalla. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan ei ole vielä hävitty, mutta ilman muutosta me emme sitä voita. Suunnittelu ei riitä, nyt tarvitaan toimintaa.

 

Anna Sirkiä

Pohjoisen kestävän ruoantuotannon puolesta

764809BB-D73F-4B0D-8770-7893A9C4B139Olemme saaneet lukea viimeaikoina paljon trooppisista hirmumyrskyistä. Japanissa nähtiin taifuuni Jebi, voimakkain hirmumyrsky siellä sitten vuoden 1993. Florence-myrsky on nostattanut Yhdysvalloissa pahat tulvat. Mangkhut-taifuuni on riepotellut mm. Filippiinejä ja Kiinaa ja viimeisimpänä myös Kreikka sai kokea Zorban voiman. Myrskyjen seurauksina ihmisiä loukkaantuu, kuolee, he menettävät kotejaan, ja erityisesti ruoantuotanto kokee kovan kolauksen. Esimerkiksi Filippiineillä trooppinen hirmumyrsky aiheutti arvioiden mukaan satojen miljoonien eurojen vahingot ruokahuollolle. Riisipellot ovat veden vallassa ja maissi laonnut juuri ennen sadonkorjuuta. Tuontiruualle on alueella suuri tarve.

Samaan aikaan Eurooppa kärsii kuivuudesta. Hollannissa rehusadosta on menetetty 40-60 prosenttia ja viljasadosta viidennes. Ruotsissa viljasato on 30 prosenttia pienempi. Saksassa eläintiloja ajetaan alas, teurastuksia oli heinäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla 10 prosenttia normaalia enemmän. Suomessa on koettu todellinen romahdus, vuosi oli huonoin kolmeenkymmeneen vuoteen. Hyvä ei ollut edellinenkään vuosi poikkeuksellisten sateiden vuoksi.

Sää ei ole sama asia kuin ilmasto, mutta nämä säät enteilevät tulevaa. Asiantuntijat eivät usko ilmastonmuutoksen lisäävän trooppisia hirmumyrskyjä, mutta se todennäköisesti voimistaa niitä. Myrskyt saavat voimansa lämpimästä merivedestä ja ilmastonmuutos nostaa merien lämpötilaa. Ilmastonmuutos myös voimistaa muita säiden ääri-ilmiöitä. Lisää kuivia kesiä ja sateisia syksyjä on siis suurella todennäköisyydellä odotettavissa.

Ruuantuotannossa on aina kysymys huoltovarmuudesta. Suomessa erityisesti, sillä olemme geopoliittisesti saari – jopa 80-90 prosenttia kaupasta kulkee Itämeren yli. Kauppayhteyksien katketessa kriisitilanteessa olemme pulassa ilman omaa tuotantoa. Mielestäni ruuantuotannossa tulee ajatella kuitenkin myös laajempaa vastuuta itsestämme ja muista.

Suomessa tuotetaan Euroopan puhtainta ruokaa. Tuotantoeläimillä käytetään antibiootteja vain kuudennes EU:n keskiarvosta, ja viljelykasveistamme löytyy hyvin vähän jäänteitä torjunta-aineista, vähemmän kuin missään EU-maassa. Puhdas ruoka ei ole itsestäänselvyys, olemme Euroopassakin saaneet nähdä eläintautien ja ruokaan päätyneiden myrkkyjen aiheuttamia kriisejä, myös kasvitauteja on näköpiirissä ja aiempaa suurempana tulevaisuuden uhkana on muuttuva ilmasto. Puhtaalle ruoalle on tulevaisuudessa entistä suurempi kysyntä.

Luken asiantuntijan Kalle Hoppulan mukaan Suomi on yksi harvoista maista koko maailmassa, jonka maatalouteen ilmastonmuutos vaikuttaa myönteisesti. Kun muualla olosuhteet muuttuvat liian kuiviksi tai lämpimiksi viljelylle, Suomessa kasvukaudet pidentyvät, jolloin kesän, kevään ja alkusyksyn aikana on lämpimämpää. Näin kasvit, jotka vaativat pidemmän tai lämpimämmän kesän, selviävät keskimäärin paremmin. Viljelyrajat myös siirtyvät pohjoisempaan päin.

Tulevaisuudentutkija Tuomas Kuhmosen mukaan säiden ääri-ilmiöihin ja niiden aiheuttamiin satovaihteluihin voidaan varautua tilojen välisellä yhteistyöllä ja lisäämällä viljelykasvivalikoimaa. Meidän tulisikin Suomessa keskittyä tuotantomme monipuolistamiseen tiloilla. Riskejä voisi tasata lisäämällä tuotantoon esimerkiksi öljy- ja palkokasveja, eri viljoja ja erikoiskasveja, kuten tattaria, kvinoaa tai hamppua.

Me suomalaiset emme yksin pysty ruokkimaan koko maailmaa, emmekä edes Eurooppaa. Meidän tulee kuitenkin nähdä globaali vastuumme myös tässä suhteessa. Puheet suomalaista ruuantuotantoa ja sen tukemista vastaan ja haluttomuus parantaa tuotannon kannattavuutta on vastuutonta. Meidän pitää kyetä katsomaan pitkälle tulevaisuuteen. Kehittää ruuantuotantoamme ja sen menetelmiä, ei ajaa sitä alas.

Emme voi ennustaa, millainen maailma on vaikkapa kahdenkymmenen vuoden kuluttua, mutta meidän on varauduttava. On järjetön ajatus, että maa, jolla on parhaat edellytykset tuottaa puhdasta ja laadukasta ruokaa myös tulevaisuudessa antaisi ruoantuotantonsa kuivua kasaan. Minä puolustan pohjoista, kestävää ruoantuotantoamme ja myös Euroopan unionin on ymmärrettävä sen arvo, panostettava siihen ja sen kehitykseen.  Suomalainen maatalousyrittäjä ansaitsee enemmän arvostusta upeasta työstään tänään ja kenties vielä enemmän tulevaisuudessa.

EU:n rajavalvonnasta

Olen aikaisemmin puhunut EU:n rajavalvonnan parantamisen puolesta ja nyt komissio on matkalla sanoista tekoihin. Aamulehti uutisoi tänään Euroopan komission valmistelemasta 10 000 hengen yhteisestä rajavartiostosta.

Yksi EU-kansalaisten tärkeä oikeus on vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä, mutta jos todella haluamme säilyttää avoimet rajat Schengen-alueella, ulkorajoja on vahvistettava. Näimme 2015 kuinka käy, kun unioni ei ole varautunut siirtolaisaaltoihin. Vaikka siirtolaisten määrä on vuoden 2015 huippuvuodesta laskenut murto-osaan, tulevaisuuteen on varauduttava.

Yhteinen rajavalvonta ei missään nimessä saa tarkoittaa sitä, että pakolaisia ja hädässä olevia ei enää autettaisi. Näen, että tämä on ensimmäinen askel siihen, että keskitymme auttamaan kaikkein hädänalaisimpia. Niitä, jotka eivät esimerkiksi vaarallisesta merimatkasta ihmissalakuljettajien aluksissa olisi selvinneet. 

Ajatus EU:n ulkopuolelle sijoitettavista turvapaikkahakemusten käsittelykeskuksista, siis maihinnousukeskuksista, on sinänsä hyvä. Niissä Eurooppaan pyrkijöistä voitaisiin jo EU:n ulkopuolella erotella ne, jotka ovat oikeutettuja turvapaikkaan. Tämä ajatus tuntuu kuitenkin olevan vielä lapsenkengissään, sillä mikään valtio ei ole vielä suostunut isännöimään tällaista keskusta.

Yhteinen rajavalvonta ja maihinnousukeskukset eivät vielä riitä. Tarvitsemme edelleen ratkaisun yhteiseen taakanjakoon ja siihen tulee kaikkien jäsenmaiden aidosti sitoutua. Pakolaiset eivät voi olla vain Euroopan ulkorajoilla olevien valtioiden vastuulla, niiden voimavarat eivät yksin riitä. Meidän suomalaisten todella kannattaa kantaa vastuumme, sillä mekin olemme yksi rajavaltioista, ja minkä tahansa kriisin sattuessa idässä ensimmäinen pakolaisten vastaanottajamaa. 

Pakolaisuus on suuri inhimillinen tragedia ja hädänalaista on autettava. Euroopasta ei voi tulla suljettua saarta, mutta väkijoukkojen liikkumista on hillittävä ja toisaalta säästettävä ihmisiä pitkältä turvapaikkaprosessilta vastaanottokeskuksessa eläen. Ihmisiä tulisi auttaa ensisijaisesti kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta.

Siirtolaisvirtojen hallitsemiseen on varauduttava, mutta se on jälleen vain seurausten hoitamista, ei itse syyn. Euroopan Unionin onkin kannettava kortensa kekoon konfliktien hillitsemiseksi kriisialueilla rauhantyön avulla ja taloudellisen epätasa-arvon poistamiseksi kehitysyhteistyön ja muiden ratkaisujen avulla. Tämä on merkittävästi rajavalvontaa vaikeampi ja olennaisempi kysymys ja se pitää nostaa keskusteluun vahvemmin.

Kataloniasta, EU:sta ja meidän yhteisestä asiastamme

Viimeistään maaliskuussa Katalonia ja sen ongelmallinen tilanne nousi suomalaisten tietoisuuteen alueparlamentin johtajan Carles Puigdemontin vieraillessa Suomessa. Avaan tässä vain pintaraapaisuna tilannetta alueella, syitä siihen ja erityisesti vastausta kysymykseen: miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita Kataloniasta.

 

Mikä Katalonian kriisi?

Katalonia on Espanjan itsehallintoalue, jonka välit Espanjaan ovat tällä hetkellä hyvin tulehtuneet. Alueella on pitkä historia itsenäisyyspysrkimyksissään ja se on yrittänyt viime vuosina luoda rauhanomaista keskusteluyhteyttä Espanjan hallinnon kanssa itsenäisyyden saavuttamiseksi.

Ensimmäinen päivä lokakuuta Katalonia järjesti kuitenkin kansanäänestyksen alueen itsenäistymisestä ja julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi 27. lokakuuta. Espanja yritti pääministeri Mariano Rajoyn johdolla väkivalloin estää kansanäänestyksen ja sulkea äänestyspaikat ja julisti äänestyksen laittomaksi.  Itsenäisyysjulistuksen jälkeen Espanja aktivoi perustuslakinsa pykälän 155 ja otti Katalonian alueen suoraan keskushallinnon ohjaukseen. Se erotti Katalonian aluejohtajan Carles Puigdemontin, poisti aluehallituksen viroistaan, hajotti Katalonian parlamentin, erotti poliisijohdon sekä määräsi uudet aluevaalit. Lisäksi monia poliitikoita syytettiin kapinasta ja he ovat nyt joko maanpaossa tai tutkintavankeudessa.

Uudet vaalit järjestettiin joulun alla, mutta aluehallituksen muodostamisessa kesti toukokuuhun asti. Nyt Kataloniassa on uusi aluehallitus, joka on edelleen itsenäisyysmielinen, sillä itsenäisyysmieliset puolueet säilyttivät enemmistönsä aluevaaleissa.

 

Katalonian tilanne nyt?

Katalonian uusi aluejohtaja on Quim Torra. Hänet valittiin virkaansa vasta neljäntenä ehdokkaana. Espanja ei hyväksynyt maanpaossa olevan Puigdemontin ehdokkuutta, eikä vankilassa olevien Jordi Sànchezin tai Jordi Turullin ehdokkuuksia. Heitä ja monia muita poliitikkoja odottavat oikeudenkäynnit.

Katalonian aluevaalit eivät vaikuttaneet alueen pyrkimyksiin juurikaan. Vaikka Espanjankin hallitus vaihtui hallituksen hävittyä luottamusäänestyksen ja pääministeri Mariano Rajoyn hallituksineen erottua, uusi hallitus ei ole Katalonian asian kannalta juuri parempi. Espanjan uusi pääministeri Pedro Sánchez on toki luvannut Katalonian uudelle hallinnolle vuoropuhelua, jota he eivät kokeneet saavansa Rajoylta. Sánchez ei silti kannata kansanäänestyksen järjestämistä Katalonian itsenäisyydestä. Torra toivoo neuvotteluja aiheesta.

 

Miksi Katalonia tavoittelee itsenäisyyttä?

Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin on monia syitä. Suurin syy on se, että katalaanit kokevat olevansa kansakunta, jolla on oma historiansa, kulttuurinsa ja kielensä. Enimmäkseen Espanjan itsehallintoalueilla ihmiset kokevat olevansa ensisijaisesti espanjalaisia, mutta monet katalonialaiset kokevat olevansa katalaaneja. Olennaista tälle kansallistunteelle on paitsi oma kieli, katalaani, jota miljoonat katalonialaiset puhuvat äidinkielenään, myös alueen itsenäinen historia, joka alkaa jo kaukaa ennen Espanjan olemassaoloa.

Ensimmäiset rajat Katalonian alueelle on määritelty jo 800-luvulla. Silloin frankit valloittivat alueen arabeilta. Vaikka sitä hallitsivat frankkien vasallit, alueen kulttuuri sai kehittyä vapaasti. 985 Katalonia vapautui frankkien vallasta ja oli käytännössä itsenäinen valtio. 1100-luvulla Kataloniasta tuli osa Aragoniaa, mutta se sai pitää jonkinlaisen itsehallinnon. Nykyinen yhtenäinen Espanja syntyi vasta 1714 ja samalla Kataloniasta tuli yksi sen itsehallintoalueista. Sen jälkeen autonomian taso on ollut vaihteleva.

Katalonialaisen itsenäisyysajattelun perinteet juontavat juurensa kauas ja Espanjan hallinnassa ollessaan katalonialaiset kapinalliset ovat ottaneet yhteen Espanjan kruununhallinnon kanssa monesti.

1800-luvulla kansallistunteen noustessa espanjalaiset vaalivat espanjalaista kieltä ja kulttuuria, katalonialaiset katalonialaista. Espanjaa ei otettu omakseen alueella. Se ei kuitenkaan johdu Espanjan yrityksen puutteesta. Se yritti lukuisasti väkivalloinkin kitkeä katalonialaista kulttuuria ja juurruttaa espanjalaista. Tämä on kuitenkin vain sisuunnuttanut alueen kansaa.

Viimeisimpänä traumana katalaanit muistavat Francon diktatuurin ajan 1939-1975. Silloin katalaanin puhuminen kiellettiin ja katalaaneja vainottiin. Tämä on monen itsenäisyysmielisen muistoissa.

Katalonia on Espanjan vaurain alue ja se ei kärsinyt lamasta yhtä pahasti kuin muu maa. Katalonian osuus maan bruttokansantuotteesta on jopa noin 19 prosenttia, vaikka se on yksi 17 itsehallintoalueesta. Suuret tulonsiirrot muuhun maahan koetaan alueella epäoikeudenmukaisena. Tämä on yksi, vaikka ei tärkein syy tavoitella itsenäisyyttä.

2000-luvun suurimpana ongelmana Katalonian näkökulmasta voidaan nähdä se, että Espanja oleellisilta osin mitätöi Katalonian vuoden 2006 kansanäänestyksessä ratifioimaa itsehallintolakia. Kataloniassa koetaan autonomian olevan riittämättömällä tasolla ja he myös kokevat, ettei Espanjassa arvosteta heidän kieltään ja kulttuuriaan.

Itse olen sitä mieltä, että Katalonian tulisi saada äänestää itsenäisyydestään ja kansanäänestyksen tulokseen tulisi reagoida sen vaatimalla tavalla. Joko Katalonian tunnustamisella itsenäiseksi valtioksi tai neuvottelemalla alueelle ja sen kansalle heidän haluamansa autonomia ja heidän suuresti janoamansa tunnustus katalaaneina.Tämän tulisi tapahtua rauhanomaisesti, Espanjan ja Katalonian hallitusten yhteisymmärryksessä. Kannatan alueiden Eurooppaa, joka koostuu kansallisvaltioista ja siksi tunnen sympatiaa Katalonian itsenäisyysliikettä kohtaan. Näin suuri päätös vaatii kuitenkin selkeän, laillisen äänestyksen ja laajan kannatuksen kansalta.

 

Miksi meidän pitää olla kiinnostuneita Kataloniasta?

Katalonia ja Espanja ovat osa Euroopan Unionia kuten mekin. Euroopan Unionin tarkoituksena ei tietenkään ole puuttua jäsenvaltioidensa sisäisiin asioihin, millainen esimerkiksi Katalonian itsenäisyyspyrkimys sellaisenaan olisi. Euroopan Unioni kun on jäsenvaltioidensa liitto, ei liittovaltio.

Katalonian tilanne vaikuttaa olennaisesti Euroopan Unionin suuntaan. Tilanne suorastaan pakottaa meidät kysymään itseltämme: haluammeko liittovaltion? Se vähentäisi kansallisvaltioiden merkitystä, eikä yksittäisen valtion itsenäisyys olisi enää olennainen asia. Vai haluammeko jatkaa kansallisvaltioiden liittona? Tällöin olennaista ovat meidän kansallisvaltiomme, jotka perustuvat kunkin kansan omalle kielelle ja kulttuurille.

Itse kannatan alueiden Eurooppaa, jossa kansallisvaltiot ja niiden omat kulttuurit kukoistavat, mutta jotka kuitenkin ovat osa yhteistä Euroopan Unionia. Meidän kaikkien yhteistä Eurooppaa, vailla vastakkainasettelua.

Olennaista Katalonian kysymyksessä ovat myös arvot. Euroopan Unioni perustuu tietyille arvoille, jotka ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio.

Kun jossakin järjestetään kansanäänestys, ei ole Euroopan Unionin arvojen mukaista sulkea rauhallisia äänestyspaikkoja väkivaltaa käyttäen, vaikka äänestys itsessään olisi vailla lainvoimaa. Meillä on oltava kokoontumisen ja mielipiteen ilmaisun vapaus. Eikä ole Euroopan Unionin arvojen mukaista vangita ihmisiä poliittisten mielipiteidensä takia. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International onkin vuosiraportissaan Espanjasta huomauttanut tästä. Saksa on myös osoittanut, ettei näe poliittisia mielipiteitä ja rauhanomaisia mielenilmauksia riittävänä syynä poliitikkojen vangitsemiselle, sillä se ei suostu luovuttamaan Saksassa olevaa Puigdemontia Espanjaan oikeudenkäyntiä varten.

Ollaan Katalonian itsenäisyydestä mitä mieltä hyvänsä, fakta on se, että Espanjassa on kriisi jota se ei itse ole kyennyt rauhanomaisesti selvittämään. Unionin olisi pitänyt tuomita julkisesti erityisesti kansanäänestyksen yhteydessä tapahtunut väkivallan käyttö. On tekopyhää vaatia Unionin jäseniksi pyrkiviltä valtioilta arvojemme noudattamista, ellemme vaadi samaa jo jäseninä olevilta valtioilta.

Euroopan Unionin pääasiallinen tehtävä on puolustaa arvojaan ja edistää rauhaa. Siksi sen on kehitettävä ilmeisen puutteellista kykyään toimia rauhanvälittäjänä ja ratkaista, kuinka se puuttuu alueellisiin kriiseihin. Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan meidän eurooppalaisten on vaikutettava asiaan ja vaadittava sitä. Eurooppa on meidän yhteisömme, ei jokin meistä irrallinen toimija. Eurooppa olemme me. Siksi Katalonian asia on meidänkin asiamme.

Anna Sirkiä

Euro­par­la­ment­ti­vaalit tulevat – onko keskusta valmis?

Vii­kon­lop­pu­na Sot­ka­moon ko­koon­tui en­nä­tys­mää­rä kes­kus­ta­lai­sia vuo­den suu­rim­paan puo­lu­e­ko­kouk­seen. Po­liit­tis­ta kes­kus­te­lua käy­tiin val­ta­van mo­ni­nai­sis­ta ai­heis­ta ja tu­le­vis­ta vaa­leis­ta.

Vä­keä pu­hut­ti pal­jon sote-uu­dis­tus ja maa­kun­ta­vaa­lit.

Ko­ti­pii­ris­sä­ni Var­si­nais-Suo­mes­sa­kin maa­kun­ta­vaa­li­oh­jel­ma on huip­puun­sa hi­ot­tu ja eh­do­kas­han­kin­ta on kuu­mim­mil­laan. Kaik­kia huo­let­taa uu­dis­tuk­sen lä­pi­me­no ja vaa­li­päi­vän ajan­koh­ta.

Mo­net poh­ti­vat myös jo edus­kun­ta­vaa­le­ja, jot­ka siin­tä­vät tu­le­vas­sa ke­vääs­sä.

En­sim­mäi­set eh­dok­kaat ovat jo jul­ki ja is­tu­vat kan­sa­ne­dus­ta­jat poh­ti­vat jat­ko­kau­si­aan.

Meil­lä on 2019 ke­säl­lä kui­ten­kin vie­lä kol­man­net­kin vaa­lit. Eu­ro­par­la­ment­ti­vaa­lit. Olen val­ta­van huo­lis­sa­ni sii­tä, et­tä EU ei mei­tä kes­kus­ta­lai­sia juu­ri pu­hu­ta.

Puo­lu­e­ko­kou­sa­loit­tei­ta Eu­roo­pan Uni­o­niin liit­ty­en oli vain muu­ta­ma.

Tee­mat joi­ta kes­kus­te­luis­sam­me si­vu­taan, liit­ty­vät lä­hin­nä maa­ta­lous­tu­kiin tai ko­hee­si­o­ra­hoi­hin. Tämä on tie­ten­kin tär­ke­ää CAP-uu­dis­tuk­sen ja mo­ni­vuo­ti­sen ra­hoi­tus­ke­hyk­sen val­mis­te­lun ol­les­sa käyn­nis­sä. EU on kui­ten­kin pal­jon muu­ta­kin kuin maa­ta­lous­tu­kia.

EU:n tär­keim­piä ar­vo­ja ovat ih­mi­sar­von ja ih­mi­soi­keuk­sien kun­ni­oit­ta­mi­nen, va­paus, kan­san­val­ta, tasa-ar­vo ja oi­keus­val­tio.

Ar­vo­ky­sy­myk­sis­sä oli­si­kin pal­jon kes­kus­tel­ta­vaa ai­na trans­lain uu­dis­ta­mi­ses­ta Ka­ta­lo­ni­an it­se­näis­ty­mis­pyr­ki­myk­siin.

Tur­va­paik­ka­jär­jes­tel­män uu­dis­ta­mi­nen, tur­val­li­suus­po­li­tiik­ka, EMU:n sy­ven­tä­mi­nen, ener­gi­a­po­li­tiik­ka ja kaup­pa­po­li­tiik­ka ovat mo­nien mui­den tee­mo­jen ohel­la ää­rim­mäi­sen ajan­koh­tai­sia ai­hei­ta EU:ssa. Sil­ti niis­tä ei juu­ri­kaan käy­dä kes­kus­te­lua.

Tär­kein­tä puo­lu­een kan­nal­ta oli­si eri­tyi­ses­ti seu­raa­vaan ky­sy­myk­seen vas­taa­mi­nen: Mi­hin suun­taan me kes­kus­ta­lai­set ha­lu­am­me Eu­roo­pan Uni­o­nia ke­hit­tää ja mil­lai­nen on unel­mien EU?

Näen eu­ro­par­la­ment­ti­vaa­lit suu­re­na mah­dol­li­suu­te­na kes­kus­tal­le, eri­tyi­ses­ti nuor­ten kes­kuu­des­sa, sil­lä nuo­ret ovat hy­vin EU-myön­tei­siä.

Mei­dän täy­tyy kui­ten­kin teh­dä töi­tä sen eteen, et­tä ää­nes­tä­jät ja eri­to­ten nuo­ret nä­ke­vät mei­dät eu­ro­vaa­leis­sa vaih­to­eh­to­na. Tar­vit­sem­me vi­si­on ja se syn­tyy ai­no­as­taan ak­tii­vi­sen kes­kus­te­lun kaut­ta.

Val­mis­tel­laan eu­ro­vaa­li­oh­jel­maa osal­lis­ta­en, jär­jes­te­tään vir­tu­aa­li­tu­pail­to­ja ja ote­taan kan­taa. Nyt on ai­ka in­nos­tua EU:sta!

Vahvempi, vaikuttavampi ja valovoimaisempi keskustanuoret!

Keskustanuorten järjestöllä on pitkät perinteet. Olemme vaikuttaneet Suomessa jo yli 70 vuotta. Tuossa ajassa on kuitenkin tapahtunut paljon muutoksia ja kaikilta osin tätä järjestömme valtavaa laivaa on ollut vaikeaa saada kääntymään ajan vaatimalla nopeudella.

Olen itse toiminut järjestössämme kuusi vuotta, joista kaksi piirini varapuheenjohtajana ja kolme puheenjohtajana. Olen kantapään kautta oppinut käytännön ongelmakohtia. Toisaalta olen saanut nauttia mahdollisuuksista, joita järjestömme tarjoaa kasvamiseen ja kehittymiseen nuoren vaikuttajan uralla.

Ollaksemme vahvempi järjestö, käytännön toiminnan on oltava sujuvaa ja saumatonta. Järjestömme perusperiaatteita on se, että se toimii alhaalta ylöspäin. Osastot ja piirit toimivat itsenäisesti. Ennen vanhaan toiminnan jatkuvuus on nojannut vahvasti perimätietoon. Elämme kuitenkin aikoja, joina nuoria on entistä vaikeampi sitouttaa toimintaan ja perimätieto saattaa katketa. Siksi liiton on tarjottava selkeät ohjeet ja konkreettista tukea.

Piiritoimijan ABC, perehdytyskansio toiminnanjohtajille, valmiita esimerkkimalleja tapahtumien järjestämiseen, ohje uusien jäsenten kontaktointiin, ohje jäsenhankintaan ja piirin esimerkkivuosikello tukisivat uusia toimijoita. Näiden ohjeiden lisäksi tarvitaan liiton puheenjohtajan kuukausittaiset puhelinpalaverit piirien puheenjohtajien kanssa, sekä välitön konkreettinen apu ongelmatilanteissa.

Jotta järjestömme olisi vaikuttavampi, meidän on keskityttävä tehtäväämme nuorten vaikuttajien kasvattajana. Tilaisuuksia harjoitella vaikuttamista on tarjottava enemmän. Liittokokouksen, valtuuskunnan, aloitteiden ja työryhmien lisäksi olisi tarjottava mahdollisuus myös paljon parjattuun lobbaamiseen.

Liiton johdon kiertäessä kenttää, voitaisiinkin järjestää kentän vaikuttajatapaamisia. Niihin sisältyisivät suunnittelu, lobbaus ja asian seuranta. Samaan aikaan kenttä saa äänensä kuuluviin, liitto saa evästystä ja ideoita ja nuoret oppivat vaikuttamista. Samanlaisia vaikuttajatapaamisia voisi järjestää laajemminkin esimerkiksi paikallisten kunta- tai maakuntapäättäjien kanssa.

Vaikuttaaksemme entistä enemmän ajan hermolla, meidän on myös ennakoitava tulevaa politiikkaa enemmän. Hyvät yhteydet kansanedustajiin ja puoluejohtoon ovat tässä avainasemassa. Ei saa syntyä tilannetta, jossa keskustanuorilta puuttuu kanta, kuten esimerkiksi viimeaikoina velloneessa perhevapaakeskustelussa.

Valovoimaisuutta lisätäksemme meidän täytyy entistä enemmän panostaa viestintään. Voimme suunnitella sitä eduskunnan aikataulujen mukaan, sillä siellä käsittelyssä olevat asiat määräävät melko pitkälti sen, mikä aihe mediassa kulloinkin kiinnostaa ja dominoi.

Jokaisessa nuoria ja mediaa kiinnostavassa asiassa on osallistuttava keskusteluun, reagoitava muiden kommentteihin ja tehtävä omia avauksia mahdollisuuksien mukaan.
Twitter-tilillä tulisi live-twiitata kaikissa suurimmissa tapahtumissa, facebookissa pitää olla jotain uutta joka päivä ja instagram-tiliä voisi kierrättää liiton johdolla. Liiton tulisi tuottaa someensa myös entistä enemmän videoita, mahdollisesti löytää joukostamme tubettaja.

Keskustanuoret on ollut suurin ja vaikuttavin poliittinen nuorisojärjestö pitkään, mutta epäilen onko se sitä nyt? Meillä ei ole varaa siihen, että jonain päivänä järjestöämme kuvattaisiin sanoin: hukattu potentiaali. Siksi meidän on elettävä ajassa ja uudistettava toimintaamme. Meidän on tarjottava kaikki mahdollinen tukemme niille upeille nuorille, jotka lähtevät toimintaamme mukaan!

Anna Sirkiä

Keskustanuorten puheenjohtajaehdokas

Pelastetaan keskusta – yhdessä

Ennen viime eduskuntavaaleja keskustalaisella porukalla päätettiin, että Suomi pitää saada nousuun. Tarvitaan talouskasvua ja työpaikkoja. Kilpailukyky pitää saada paremmaksi, sote-uudistus maaliin ja velkaantuminen taittumaan.

Keskustalaiset lähtivät tekemään kampanjaa yhdessä, yhteen hiileen puhaltaen, hyvässä hengessä. Oli selkeä linja ja tavoitteet joista puhuttiin. Vaaleissa pärjättiin hyvin.

Puheenjohtaja Juha Sipilä tarttui haasteeseen insinöörin ja yritysjohtajan rautaisella ja kokeneella otteella. Hallitus teki strategisen hallitusohjelman jota se lähti seuraamaan.

Pääministeriä on ryöpytetty kohusta toiseen, kiky-sopimus jouduttiin nostamaan viisi kertaa kanveesista, hallitus on käynyt lähellä kaatumista, yksi hallituspuolue hajosi. Läpi kaiken tämän Juha Sipilä on luotsannut joukkoaan.

Sipilän määrätietoisuuden seurauksena sote-uudistus on lähempänä maalia kuin koskaan, talous kasvaa, vienti on lähtenyt vetämään, uusia työpaikkoa syntyy koko ajan. Tulokset puhuvat puolestaan. Vai puhuvatko?

Keskustan kannatus laskee kuin se kuuluisa lehmän häntä. Hämmentynyt pääministeri kommentoi asiaa TV1 Ykkösaamussa seuraavasti: “Kun Suomen tilanne oli se mikä oli kaksi vuotta sitten, niin itse arvioin, että on nyt tärkeintä se, mitä me teemme, ei se, miltä se tekeminen näyttää.”

Keskustan ongelmat tässä hallituksessa rakentuvat mielestäni kolmen olennaisen asian ympärille.

Kokoomus

Olemme kokoomuksen kanssa hallituksessa. Politiikka näyttäytyy tällöin keskustalaisille äänestäjille liian oikeistolaisena. Hallituksen linja ei tietenkään ole sama kuin kokoomuksen linja. Se näyttää varmasti joillekin kokoomuksen kannattajille olevan piirun verran liian vasemmalla. Se ei kuitenkaan kokoomuksen kannatusta tunnu haittaavaan. Hallituskumppanimme kannatus on huippulukemissa.

Ratkaisuna tähän en esitä hallituksen kaatamista. Sen sijaan tulee tehdä selväksi, mikä on keskustan linja. On ilmiselvää, että hallituksen tekemä politiikka on kompromissi kolmen puolueen linjoista. Keskustan oma linja on kuitenkin hämärän peitossa, samaan aikaan kun kokoomus ratsastaa taitavasti kaksilla, ellei useammilla rattailla. Keskustan tulisikin kirkastaa omat tavoitteensa ja näkemyksensä ja viestiä siitä positiivisesti.

Insinöörimäinen lähestymistapa

Toinen suuri ongelma on se, että keskusta on keskittynyt insinöörimäisesti ongelmien ratkomiseen ja asioiden hoitamiseen. Se on samaan aikaan sekä siunaus, että kirous, tuntuuhan tuo järjestelmällinen ja päättäväinen taktiikka toimivan esimerkiksi talouden suhteen. Ongelma vain on se, että kun puhutaan taloudesta, työpaikoista, rahasta ja rakenteista, keskustelu jää ihmisille etäiseksi. Arvokeskustelu ja ihmisyysaate jäävät talouden jalkoihin.

Keskustan tuleekin panostaa myös omien kantojensa muodostamiseen ja niistä tehokkaasti viestimiseen, ei vain hallituspolitiikan kiemuroiden selittelyyn ja poliittisen jargonin viljelyyn. Tarvitaan ihmisläheistä ilmaisua, arvokeskustelua ja uusia kampanjoita. Puolueen on kehityttävä jatkuvasti. Pyörät pyörii ja Suomi kuntoon on jo käytetty.

Sosiaalinen media – nykypäivän tupaillat

Kolmantena ongelmana näen sen, että keskustalaiset eivät vain vieläkään ole siellä missä ihmiset ovat – nykyajan tupailloissa sosiaalisessa mediassa. Live-twiittaus istuntojen aikana, kärkipoliitikkojen facebook- ja twitter -tilien aktiivisuus ja vuorovaikutteisuus sekä blogi-kirjoittaminen kalpenevat edelleen monen muun puolueen rinnalla.

Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Puolueessa on selkeästi herätty näihin ongelmiin. Keskusta on perustanut uusia työryhmiä hiomaan poliittista linjaansa ja periaateohjelma on lausuntokierroksella. Talouden liikkumavaraa on käytetty keskustalle tärkeisiin kohteisiin, esimerkiksi huoltajakorotukseen. Kansanedustajat ovat aktivoituneet sosiaalisessa mediassa, vaikka eivät aivan ikiliikkujamme Mikko Kärnän tasolle ylläkään. Viimeisimmän valinnanvapauslain väännön yhteydessä kenellekään ei jäänyt epäselväksi mitä puoluetta esitys miellytti eniten.

Surkuhupaisaa tässä kannatustilanteessa on se, että ongelmat ja ratkaisut ovat lähes identtisiä vuoden 2011 kanssa. Ehdotan, että kaivetaan työkirja naftaliinista ja repäistään kertaheitolla kunnon korjausliike. Panostetaan aatteelliseen keskusteluun ja viestintään. Mieluummin ennen vaaleja.

Kannatuksen nostaminen vaatii yhteistyötä ja ryhmähenkeä meiltä kaikilta. Kategorinen kritisointi ja puoluejohdon tuijottaminen tumput suorina tulosta vaatien ei meitä pelasta. Keskusta on vahva vain jos teemme työtä yhdessä. Aloitetaan se tekemällä Matti Vanhaselle loistava kampanja. Yhdessä.

Anna Sirkiä

Keskustanuorten puheenjohtajaehdokas

Varsinais-Suomen Keskustanuorten varapuheenjohtaja