Puun käyttö ei ole osa ongelmaa, vaan osa ratkaisua

Uutissuomalaisen vaalikonevastausten mukaan 95% vihreistä ehdokkaista ja 78% vasemmistoliiton ehdokkaista haluaisi vähentää metsien hakkuita. Olen täysin eri mieltä.

Metsiä ei hakata huvin vuoksi, vaan raaka-aineeksi. Jos haluamme tehdä ilmastonmuutokselle jotakin, meidän on vähennettävä öljyn, kivihiilen, be­to­nin ja muo­vin käyttöä ja korvattava ne uusiutuvilla raaka-aineilla. Puun käyttö ei ole osa ongelmaa, vaan osa ratkaisua. Kehittämällä hakkuumenetelmiä, panostamalla metsäluonnon monimuotoisuuteen erilaisilla varotoimenpiteillä, ennallistamalla heikosti tuottavia soita ja metsittämällä saamme parhaat tulokset aikaan.

Hakkuiden sijaan pitäisi käydä ennemmin keskustelua esimerkiksi metsittämisestä ja siitä, kuinka voimme viedä suomalaista metsäalan ja puualan osaamista myös muualle, eritoten Eurooppaan.

Euroopan unioni haluaa lisätä vaikutusvaltaansa myös metsäsektorille, mikä nähtiin esimerkiksi metsien ja maankäytön päästöjä ja nieluja koskevassa LULUCF-asetuksessa. Unionilla on jo nyt yhteinen metsästrategia, joka on toistaiseksi Suomen kannalta kohtuullinen. Kun strategiaa uudistetaan ja metsäalaan vaikuttavia politiikkatoimia tehdään, Suomen on oltava hereillä, sillä metsäosaaminen on EU:ssa valitettavan heikkoa. Meidän on tehtävä yhteistyötä muiden metsäisten maiden kanssa tähän liittyen ja pidettävä unionin yhteinen metsäpolitiikka mahdollisimman löyhänä ja kansallisissa käsissä.

Meidän suomalaisten kannattaa hyödyntää metsäosaamistamme myös viemällä sitä niin Eurooppaan kuin Afrikkaan, jotta hiilinieluja saadaan metsittämällä myös sinne, mistä ne on aikanaan hävitetty.

Hakkuukeskustelun sijaan meidän tulisi kotimaassa pohtia, kuinka saamme puurakentamista lisättyä. Rakentaminen ja rakennusten käyttö aiheuttavat noin 40 prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä. Kansainvälisen vertailun mukaan rakentamisen ilmastopäästöt voidaan jopa puolittaa puurakentamisen avulla.

Rakentamiseen käytetään jopa puolet maailman raaka-aineista, joten sillä, mistä raaka-aineesta ja miten rakennamme, on valtava merkitys. Puu on paitsi lähellä tuotettu, suomalaista työllisyyttä lisäävä ja uusiutuva materiaali, se toimii myös hiilivarastona erityisesti kun se käytetään rakennuksiin. Puurakennuksen seinässä oleva puu pitää hiilen varastoituna, toisin kuin metsässä vanhuuttaan lahoava puu.

Meillä on Suomessa jo jonkinverran osaamista myös kaupunkien puurakentamiseen liittyen ja volyymia voidaan lisätä jos tahtoa on. Eritoten julkisessa rakentamisessa hankintalaki mahdollistaa jo nykyisellään puurakentamisen vaihtoehdon.

Olen viikonlopun kiertänyt Kainuuta ja kävin mm. Suomen suurimman puukerrostaloelementtien valmistajan, Elementti Sampon, tehtaalla Kuhmon Kantolan teollisuusalueella. Alue on loistava esimerkki siitä, miten voidaan tuottaa uusiutuvista raaka-aineista, mahdollisimman lyhyillä kuljetusmatkoilla rakennuksia, jotka ovat hiilijalanjäljeltään noin puolet vastaavista betonirakennuksista. Samalla teollisuusalueella toimii saha, ikkunatehdas, CLT-levyjä tuottava tehdas ja asuntoelementtejä tekevä Elementti Sampo. Asunnot kootaan valmiiksi asti Kuhmon tehtaalla, kuljetetaan rakennuspaikalle ja pinotaan nosturilla päällekkäin valmiiksi kerrostaloksi. Tämä on erinomainen ratkaisu erityisesti kaupungeissa, sillä elementtirakentaminen lyhentää rakennustyömaa-aikaa haastavassa kaupunkiympäristössä.

Meidän on tehtävä ratkaisuja tänään käytössä olevien materiaalien ja tuotantotapojen pohjalta. Emme voi jäädä odottamaan tulevaisuuden ihmeitä. Siksi puu on paras mahdollinen materiaali Suomessa ja sen käyttöä tulee ennemmin lisätä kuin vähentää.

Anna Sirkiä

Eurovaaliehdokas

Suomen keskusta

Ruoka on Suomelle kohtalonkysymys, joka vaatii ratkaisuja vuonna 2019

Ruoantuotanto ja sen tulevaisuus on Suomelle kohtalonkysymys. Kyse ei ole vain siitä, että kotimaassamme voimme vaikuttaa tuotannon eettisyyteen ja ruuan puhtauteen.

Ruoka on myös suuri työllistäjä. Kotona kauppakassia tyhjentäessään ei aina tule ajatelleeksi, että matkalla pellolta pöytään ruokamme työllistää muitakin kuin kaupan kassan tai viljelijän. Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan ruoka-ala, eli maatalous, elintarviketeollisuus, elintarvikkeiden tukku- ja vähittäiskauppa sekä ravitsemispalvelut työllistävät lähes 340 000 henkeä, mikä on 13 prosenttia kaikista työllisistä.

Kansantalouden ja valtion verotulojen kannalta ruoka on myös olennainen. Ruoka-ala tuottaa arvonlisäystä kansantaloudellemme runsaalla 15 miljardilla eurolla. Tämä on lähes yhdeksän prosenttia koko maan arvonlisäyksestä. Alalta kertyy lisäksi veroja ja muita veroluonteisia maksuja yli yhdeksän miljardia euroa.

Kotimainen ruoka on mitä suuremmissa määrin turvallisuuskysymys. Omavaraisuus on erityisesti Suomelle tärkeää, sillä maamme on geopoliittisesti saari. Pellervon taloustutkimuksen mukaan Suomen viennistä 90 prosenttia ja tuonnista 80 prosenttia kulkee Itämeren ylitse. Mahdollisen konfliktin sattuessa Itämerellä olisimme omillamme, olimme sitten konfliktin osapuolena tai emme.

Tänä syksynä ihmisiä on puhuttanut myös iso globaali ongelma ilmastonmuutos. Julkisessa keskustelussa maataloudesta, eritoten eläintuotannosta, on tehty syyllinen tähän. Maatalouden vaikutusta ei tietenkään tule sivuuttaa, mutta todellisuudessa tuottajat ovat tehneet jo pitkään töitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Pohjanmaalla on käynnissä Suomen suurin biokaasun liikennekäyttöön tarkoitettu hanke, jossa pääasiallisena raaka-aineena on lanta. Valio on ilmoittanut tähtäävänsä hiilineutraaliin maitoketjuun peltojen hiilensidontaa parantamalla. Savimailla pyritään estämään vesistöjen rehevöitymistä rakennekalkin, kipsin ja kuitulietteen avulla. Esimerkiksi Loimaalla on toteutettu jo pitkään suorakylvön kokeiluhanketta ja saatu myönteisiä tuloksia. Carbon action –hankkeessa sata tilaa työskentelee löytääkseen tapoja vauhdittaa hiilen varastoitumista ilmakehästä peltomaahan.

Tästä kaikesta huolimatta maatalouden kannattavuus on heikkoa. Venäjän vastapakotteista lähtien tuottajahinnat ovat olleet laskussa ja vaikka talouden tila on muuten kohentunut, maatalouden kannattavuus ei ole parantunut. Säät ovat lisänneet ongelmia.

Kannattavuuskehitys ei voi jatkua tällaisena. Meillä ei ole varaa menettää ruoantuotantoamme Suomessa eikä erityisesti elintarvikemaakunnassa Varsinais-Suomessa.

Reijo Karhisen työryhmä selvittää ratkaisuja kannattavuuden parantamiseen. Odotukset helmikuun alussa julkaistaviin tuloksiin ovat kovat. Vuonna 2019 on otettava käyttöön kaikki keinot kannattavuustilanteen korjaamiseksi. Kyse on paljolti markkinoista ja ruokasektorin pitää kantaa vastuuta koko ketjusta.

Ensi vuonna ratkaistaan myös EU:n rahoituskehys ja yhteisen maatalouspolitiikan suuntaviivat. Komissio on esittänyt tukiin merkittäviä leikkauksia, mikä on täysin kestämätöntä tässä kannattavuustilanteessa. Leikkaukset on estettävä ja varmistettava, että yhteinen maatalouspolitiikka huomioi pohjoisen sijaintimme tuomat haasteet. Yhteisessä maatalouspolitiikassa tulee painottaa ilmastokysymyksiä, mutta ei viljelijöiden kustannuksella, vaan kannustimien avulla. Koko Suomi olisi myös saatava samojen sääntöjen piiriin, sillä raja eteläisen ja pohjoisen tukialueen välillä on keinotekoinen. Riskienhallintaan olisi myös löydettävä järjestelmä sekä kansallisesti, että EU:n tasolla.

Suomalainen ruoka työllistää, luo turvaa omavaraisuudella, parantaa kansantalouden tilaa ja alkutuotannossa työskennellään aktiivisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Nyt tarvitaan koko ruokasektorin yhteistä ponnistusta markkinoiden toimivuuden hyväksi, lisää vientiä ja kuluttajien valintoja kaupan hyllyllä. Ruoka on Suomelle kohtalonkysymys ja se on mahdollista ratkaista. Yhdessä.

 

Eurovaaliehdokas Anna Sirkiä

Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä

 

Mahtavia uutisia – suomalainen äidinmaidonkorvike ja kala saivat vientiluvat Kiinaan

49759234_1226848264134053_2470337301712994304_n

Päivän paras uutinen! Kiina on myöntänyt ensimmäistä kertaa Valion äidinmaidonkorvikkeelle ja Kalaneuvoksen suomalaisille kalatuotteille vientiluvan Kiinaan. Valio voi uusien vientilupien myötä viedä Lapinlahden tehtaalla valmistettuja äidinmaidonkorvikejauheita ja Turengissa tehtyä käyttövalmista, nestemäistä äidinmaidonkorviketta Kiinaan.

Kiinassa on valtavat markkinat äidinmaidonkorvikkeelle. Tähän mennessä olemme voineet viedä maito- ja herajauhetta Kiinaan, missä siitä on valmistettu äidinmaidonkorviketta. Nyt tuotteet voidaan valmistaa ja pakata Suomessa suoraan kiinalaisille kuluttajille myytäväksi. Kiinaan viedään Suomesta maitotuotteista myös voita ja pieniä määriä juustoa.

Kiinassa vanhemmat haluavat ennen kaikkea turvallista ruokaa lapsilleen ja suomalainen puhtaassa luonnossa tuotettu, maailman vähiten torjunta-ainejäämiä sisältävä ja hyvin vähän antibiootteja käyttävä tuotanto nousee sille kuuluvaan arvoon.

Tämä on myös merkittävä edistysaskel Suomen ja Kiinan välisessä elintarvikekaupassa.

Vientilupa vahvistettiin maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikön Jaana Husu-Kallion vienninedistämisvierailulla Pekingissä 8.1.2019, mutta itse prosessi on kestänyt neljä vuotta ja se on vaatinut paljon työtä niin yritykseltä itseltään kuin myös maa- ja metsätalousministeriöltä ja Ruokavirastolta (ent. Evira). Kiinan viranomaisille on toimitettu laajat selvitykset liittyen äidinmaidonkorvikkeen valmistukseen Suomessa ja viranomaiset ovat käyneet Suomessa tarkastamassa äidinmaidonkorviketta tuottavat laitokset.

Kalaneuvos taas sai luvan nimettyihin kalalajeihin ja -tuotteisiin, mm. pakastettuun, suolattuun ja savustettuun suomalaiseen loheen, kirjoloheen, siikaan ja särkeen. Norjalaista lohta ei voi Suomen kautta viedä Kiinaan. Nimenomaan suomalainen, puhtaiden vesiemme kala on kysytty tuote.

Kauppa ja uudet vientisopimukset ovat Suomen kaltaiselle pienelle, viennistä elävälle valtiolle ensiarvoisen tärkeitä ja hyviä uutisia maidontuotantosektorille on kaivattu pitkään. Tulevaisuususkoa, työtä ja ennen kaikkea poliittista tahtoa tarvitaan, jotta suomalainen ruoka menestyy meillä ja maailmalla. Tulevaisuususkolla ei kuitenkaan kukaan elä, siksi ratkaisuja tuotannon kannattavuuden parantamiseksi on tehtävä niin Suomessa kuin EU:ssakin.

Luontodirektiiviin joustoja – ei tiukennuksia!

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi tänään, että Euroopan komissio on tehnyt esityksen luontodirektiivin tiukasti suojeltuja eläinlajeja käsittelevän ohjeasiakirjan päivittämiseksi. Tiukasti suojeltujen lajien, kuten suden, ilveksen ja karhun metsästyskäytäntöihin esitetään rajoituksia ja sudelle esitetään jopa kokonaan uutta liitettä. 

Tämä siitä huolimatta, että Euroopan unionin tuomioistuimessa on parhaillaan ratkaistavana Suomen suden rauhoitusta koskeva asia, jonka ennakkoratkaisua odotetaan vasta 2019 syksyllä.

Esityksestä voi pahimmillaan seurata se, että karhun ja ilveksen metsästys loppuu Suomessa. Jatkossa saisi poistaa ainoastaan haittayksilön.

Tämä on erittäin ongelmallista esimerkiksi siksi, että kannanhoidollisella metsästyksellä on saatu erittäin hyviä tuloksia aikaan, kun kannanhoitosuunnitelmien tekoon osallistuu laajasti edustajia niin luonnonsuojelijoiden kuin metsästäjienkin joukosta ja yhteisymmärrystä ja yhteistyötä on voitu rakentaa. Tällä on turvattu myös kannan elinvoimaisuus ja paikallisten mielenrauha.

On aivan järjetöntä, että komissio yrittää nyt tiukentaa luontodirektiivin linjauksia, vaikka parlamentti nimenomaan on perännyt joustoja ohjeistuksiin. Euroopan unionin eri osissa tulisi paremmin voida huomioida paikalliset olosuhteet, muutokset kantojen koossa ja erityisesti suurpetojen kohdalla vaikutukset po­ron­hoi­dol­le, kar­ja- ja lam­mas­ta­lou­del­le, met­säs­tys­koi­ril­le ja pai­kal­li­ses­ti myös las­ten kou­lumat­koil­le.

Olen aiemmin jo puhunut sen puolesta, että susi siirrettäisiin Suomen koko alueella luontodirektiivin tiukasti suojeltujen lajien liitteestä IV liitteeseen V, missä se on myös Baltiaa koskien. Suomen susikanta on elpynyt hyvin, ja Länsi-Suomen kasvaneen peurakannan vuoksi painottunut sinne. Tänä vuon­na kan­ta on kas­va­nut Län­si-Suo­mes­sa kol­man­nek­sen, Poh­jan­maan alu­eel­la jopa kak­sin­ker­tais­tu­nut. Tällaiseen paineeseen tulee olla mahdollista reagoida kansallisin päätöksin.

Kyse ei ole siitä, että haluttaisiin tappaa lajeja sukupuuttoon. Ei. Kyse on pohjoisesta kestävästä elämäntavastamme. Suo­mi on suu­ri, har­vaan asut­tu ja met­säi­nen maa. Jopa 68 pro­sent­tia alu­ees­tam­me on har­vaan asut­tua maa­seu­tua. Erä­ta­lous ja jo­ka­mie­hen oi­keu­det ovat kruu­nun­ja­lo­ki­vi­äm­me. Sie­nes­täm­me, mar­jas­tam­me, ka­las­tam­me ja met­säs­täm­me, luontoa riistämättä ja vastuullisesti.

Jo 1886 met­sä­lais­sa kiel­let­tiin met­sän hä­vit­tä­mi­nen ja Suo­mi al­le­kir­joit­ti en­sim­mäis­ten mai­den jou­kos­sa Bi­o­lo­gis­ta mo­ni­muo­toi­suut­ta kos­ke­van yleis­so­pi­muk­sen (Con­ven­ti­on on Bi­o­lo­gi­cal Di­ver­si­ty, CBD), joka on kes­kei­sin luon­non mo­ni­muo­toi­suut­ta tur­vaa­va so­pi­mus. Meil­lä on halu vil­jel­lä ja var­jel­la maa­tam­me, ei hä­vit­tää ja tu­ho­ta la­je­ja. Pohjoinen kestävä elämäntapamme ei taaskaan tahdo tulla ymmärretyksi. Siksi sen puolesta pitää pitää ääntä!

Metsästäjien eurooppalainen edunvalvontajärjestö FACE toteaa, että komission esitykset ovat tiukempia kuin luontodirektiivi, eivät ole eurooppalaisen oikeuskäytännön mukaisia, eivätkä perustu jäsenmaissa testattuihin käytäntöihin. FACE:n mielestä komissio on antanut liian vähän aikaa tutustua esityksiin ja kommentoida niitä, erityisesti mitä tulee suteen ja uuteen liitteeseen. 

Tähän tulee ehdottomasti saada lisäaikaa ja komission tulisi myös kunnioittaa demokraattista järjestelmää ja odottaa tuomioistuimen päätöstä. Luontodirektiivi tarvitsee joustoja, ei tiukennuksia.

Sosiaaliturvauudistuksesta

Viikko sitten edustin omaa urheiluseuraani Suomen Keskustaa Teoston järjestämässä paneelissa. Aiheena oli seuraavalla hallituskaudella todennäköisesti toteutettava sosiaaliturvauudistus ja sen merkitys musiikintekijöille. Teema liippaa läheltä itseäni muutenkin kuin sotu:a pohtineensa poliitikkona, sillä olen itse toiselta ammatiltani muusikko.

On selvää, että sosiaaliturvauudistuksesta on tehtävä laaja, jotta sen vaikutuksista saadaan tehokkaat. Mielestäni samassa yhteydessä tulee pohtia paitsi sosiaaliturvamme tasoa ja muotoa, myös verotusta ja asuntopolitiikkaa.

Työn vastaanottamiseen liittyvät kannustinloukut ovat tuttu keskustelunaihe. Marginaaliveroprosentit voivat pahimmillaan lähennellä sataa. Kun sosiaaliturvaa uudistetaan, tulisikin vaikutusarvioita ja laskelmia tehdä hyvin tarkasti, jottei jouduta samanlaisiin loukkuihin uudessa järjestelmässä.

Asumistuki on hyvin kallis yhteiskunnalle ja tuntuu kallistuvan entisestään. Se myös toimii tällä hetkellä pienituloisten palkkatukena kalleimmilla asuinalueilla. Tarkastusvaliokunta on onneksi tehnyt asumiseen liittyen arvokasta taustatyötä ja selvittänyt asuntopolitiikkaa ja sen haasteita. Raportista saadaankin vinkkiä hallitusneuvotteluihin! Asuntopolitiikalla on suuri merkitys myös muilta osin kuin asumistuen osalta ja se kannattaa ottaa mukaan keskusteluihin sotu-uudistusta tehtäessä.

Suurimpana sosiaaliturvauudistuksen haasteena näen työn murroksen ja siihen sopeutumisen. Yhä useampi työllistyy pätkätöihin tai osa-aikaisesti, osin palkansaajana, osin yrittäjänä. Toisilla (esim. kirjalijat, muusikot) tähän yhdistyvät myös tekijänoikeustulot. Tämä ei koske enää pelkästään muusikoita tai taiteilijoita tai työttömyydestä takaisin työelämään yrittäviä. Siitä tulee todennäköisesti tulevaisuudessa yhä enemmän normi. Sosiaaliturvauudistuksen on ennen kaikkea vastattava tähän työn murrokseen. Lokerointi yrittäjiin, palkansaajiin, työttömiin jne. ei tule toimimaan tulevaisuudessa.

On pohdittava laajasti, kuinka sosiaaliturvajärjestelmästä tehdään kannustava ja kevytyrittäjyydestä aidosti kevyttä. Kevytyrittäjyydestä on puhuttu paljon, mutta sillä ei ole laillista asemaa. Tämä pitää ehdottomasti ratkaista.

Työn vastaanottamisen pitäisi aina olla kannattavaa. Reaaliaikainen tulorekisteri vastaa jo moneen ongelmaan palkansaajien osalta ja tukien takaisinperintää joudutaan tekemään tulevaisuudessa todennäköisesti entistä vähemmän. Tulorekisteri ei kuitenkaan huomioi kaikkia tuloja, joten se ei ratkaise koko ongelmavyyhteä.

On ratkaistava kuinka käy ansiosidonnaiselle sosiaaliturvalle, kuinka taso pidetään järkevänä myös niiden kohdalla, jotka ovat vaikkapa kevytyrittäjiä?

Mitään valmista, kustannuksiltaan maltillista ja heti toteutettavissa olevaa mallia ei löydy nähdäkseni vielä yhdeltäkään puolueelta ja toivonkin, että sosiaaliturvauudistus maltetaan tehdä rauhassa, vaikka osissa ja mieluiten kaikkien puolueiden yhteisessä parlamentaarisessa valmistelussa.

Mitään valmista ratkaisua en itsekään esitä, mutta tässä muutama teesini tulevaan:

– Kannustava sosiaaliturva – työn vastaanottamisen on aina oltava kannattavaa

– Riittävä perusturva – yhteiskunnan tukiverkon kannateltava kun ei itse pärjää

– Kevytyrittäjyydelle laillinen asema ja säädökset – myös mahdollisuus ansiosidonnaiseen – toimivampi YEL?

– Ei lokeroinnille – työn murros huomioitava uudistuksessa!

– Sosiaalturvauudistuksessa huomioitava myös asuntopolitiikka ja asumistuki

– Ei unohdeta verotusta!

EU vaarantaa linjauksillaan suomalaisen ruuantuotannon

Jälleen kerran olemme tilanteessa, jossa meidän pohjoinen kestävä elämäntapamme ei tahdo tulla ymmärretyksi. 

EU on kieltämässä valtavat määrät kasvinsuojeluaineiden tehoaineita. Päätöksen seurauksena Suomen kokonaissato pienenisi keskimäärin 41 prosenttia jo muutaman vuoden päästä, jos pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Suomeen vaikutusten arvioidaan olevan Keski-Eurooppaa suurempia lyhyen kasvukauden takia.

Taustalla EU:n linjauksessa on huoli syöpien lisääntymisestä. Mitä tulee ainakin suomalaiseen ruokaan, huoli kohdentuu lähinnä niihin jotka altistuvat aineille, siis viljelijöihin, ei kuluttajiin. Suomalaista ruokaa voi syödä rauhallisin mielin, sillä ruuassa ei juurikaan ole jäämiä kasvinsuojeluaineista. Vastuullinen viljelijä myös osaa suojata itsensä. 

Euroopan elintarviketurvallisuusviraston viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan yhdestäkään suomalaisesta tuotteesta ei mitattu turvallisena pidetyn rajan ylittäviä jäämäpitoisuuksia kasvinsuojeluaineista. Pieniä määriä jäämiä oli 10,8 prosentissa näytteistä. Pitoisuudet olivat pahimmillaankin kahdeksasosa siitä, mitä Efsa pitää turvallisena.

Tilanne ei ole tietenkään näin hyvä muualla, ja koska jäämiä esiintyy, on hyväkin että tilannetta yritetään korjata. Eniten jäämiä havaittiin vuonna 2015 espanjalaisissa ja belgialaisissa elintarvikkeissa. Merkkejä ainakin yhden torjunta-aineen jäämistä löytyi 57 prosentissa kaikista elintarvikkeista. Saksassakin yli puolessa tutkituista näytteistä oli jäämiä. Kyproksella ja Maltalla jopa 5,5 prosentissa tutkituista elintarvikkeista oli niin suuria jäämäpitoisuuksia, että ne olivat määräysten vastaisia.

On täysin järjetöntä, että EU haluaa kieltää kasvinsuojeluaineiden tehoaineita sellaisella tahdilla, ettei uusia korvaavia aineita ehditä kehittää. Tilanteessa, jossa kasvinsuojeluaineita ei voida käyttää, satovaihtelut lähentelevät ääripäitä. Saadaan kohtuullinen sato tai ei mitään, jos kasvitauti iskee. Tällaiseen riskiin ei viljelijöillä ole varaa tässä kannattavuustilanteessa, eikä Suomella ole varaa menettää puhdasta tuotantoaan eikä omavaraisuuttaan.

Nyt on puolustettava meidän pohjoista kestävää tapaamme tuottaa ruokaa! On puolustettava myös ruuan tuottajaa! Tässä on taas pelissä lukuisten tilojen kannattavuus, ruokaturvamme ja myös ruokaturvallisuutemme. Järki EU:n linjauksiin ja siirtymäaikoihin! 

 

Anna Sirkiä

Puheeni MTK-Mynämäen sadonkorjuujuhlassa 2018

Hyvä sadonkorjuujuhlaväki,

 

Olemme taas kokoontuneet juhlimaan päättyvää satokautta ja jättämään hyvästit kesän lämmölle ja valolle. Mennyt kesä oli poikkeuksellisen aurinkoinen ja helteinen ja vaikka sitä moni kesälomailija kiitteli, luonto ja viljelysmaat olisivat kaivanneet enemmän vettä. Arvioiden mukaan viljasato jää 2.8 miljoonaan tonniin normaalin noin 3.7 miljoonan tonnin sijasta. Hankkija arvioikin, että Suomeen joudutaan tuomaan ruista, vehnää ja myös rehuviljoja tällä satokaudella merkittäviä määriä. Mitä tulee säilörehuun, kahden ensimmäisen korjuukerran jälkeen sadon arvioidaan jääneen pahimmilla alueilla jopa puoleen tavanomaisesta. Myös maidontuotanto kärsi, eläimiä jouduttiin poistamaan tavallista enemmän ja teurasruuhkat laskivat lihan hintaa.

 

Tämä vuosi onkin karulla tavalla muistuttanut siitä, että maatalous on säiden armoilla. Monet asiat ovat kehittyneet ja muuttuneet tuhansien vuosien aikana joina Suomessa on viljelty maata, mutta säiden vaikutusta emme voi välttää. Maatalousyrittäjyys onkin mielestäni kaikkein vaativin yrittäjyyden laji, sillä siihen sisältyy normaalien yrittäjän riskien lisäksi myös sääriski.

 

Talouden tilanne yleisellä tasolla on Suomessa kohentunut, mutta se ei näy alkutuottajille. Suurin syy maatalouden huonoon kannattavuuteen on tuottajahintojen alenemisessa Venäjän pakotteiden myötä vuosina 2013-2014, eikä taso ole noiden vuosien jälkeen parantunut. Yrittäjätuloa jää tänä vuonna keskivertomaatilalla enää 7200 euroa, jopa 40 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017.

 

Mitä asian ratkaisemiseksi tehdään?

 

Hallitus on päättänyt osoittaa maatalouden kannattavuusongelmien lieventämiseen yhteensä 86,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2018-2019 maksettaviin tulotukityyppisiin kansallisiin tukiin ja EU-tukien kansalliseen täydentämiseen osoitetaan yhteensä 30 miljoonan euron määräraha. Se kohdistetaan pääasiassa kotieläintalouteen. Vuoden 2019 luonnonhaittakorvauksen tukitasot palautetaan 2015-2017 tasolle. Lisäksi kannattavuutta on päätetty tukea lainojen valtiontakauksilla, viljelijöiden jaksamista tukevalla projektilla, antamalla helpotusta eläkemaksujen viivästyskorkoihin, helpottamalla kevyen polttoöljyn verotusta, luopumalla sato-ja kasvintuhoojavakuutusten verosta sekä tukemalla investointeja ja vientiponnisteluja.

 

Euroopan unioni ei ole luvannut taloudellista helpotusta jäsenmaille kuivuuteen liittyen, sillä kuivuus on aiheuttanut ongelmia yhtälailla kaikkialla Euroopassa.

 

Syyskuussa hallitus esitti elintarvikemarkkinalain säätämistä ja elintarvikemarkkinavaltuutetun tehtävän perustamista uuteen Ruokavirastoon. Tällä halutaan turvata tuottajien asema, kun he käyvät kauppaa ruokaketjun muiden osapuolien kanssa. Lailla pyritään puuttumaan epäreiluihin ja kohtuuttomiin kauppaehtoihin ja -tapoihin. Se mahdollistaa myös sopimusten tekemisen kirjallisena. Tällä tavoitellaan luottamuksen ja yhteistyön lisääntymistä elintarvikeketjun toimijoiden välillä kasvun ja kannattavuuden parantamiseksi.

 

On sinänsä hyvä, että kannattavuusongelmaan on reagoitu, mutta fakta on, että vuosittaiset kriisipaketit eivät ole kestävä ratkaisu maataloutemme turvaamiseksi, eikä elintarvikemarkkinavaltuutettu tuo parempaa kannattavuutta tiloille. Riskienhallinta ei ole kunnossa. Viime vaalikaudella lakkasi satovahinkojärjestelmä, eivätkä satovahinkovakuutukset ole kyenneet turvaamaan kannattavuutta. Mielestäni tarvitsemmekin toimivan riskienhallintajärjestelmän, sitä itseasiassa edellyttää jo komissiokin viimeisimmässä unionin yhteisen maatalouspolitiikan esityksessään. Toteutus on jäsenmaiden omassa harkinnassa. Yksi mahdollisuus on nähdäkseni joustava kriisirahasto.

 

Mitä tulee tuottajahintojen nostamiseen, kuluttajat ovat antaneet selkeän viestin kuluneena vuonna: he ovat valmiita maksamaan ruoasta enemmän, jos raha menee suoraan tuottajalle. Kaupan pitää tässä tulla enemmän vastaan.

 

Hyvät kuulijat,

 

Ei ole ihme, että suomalaiset kuluttajat arvostavat suomalaista ruokaa. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto totesi viime vuonna suomalaisen ruoan olevan ylivoimaisesti puhtainta. Suomalaisessa ruoassa on vähiten jäämiä kasvinsuojeluaineista. Myös eläintuotannossa käytämme poikkeuksellisen vähän antibiootteja. Tilanne on hyvin toisenlainen muualla Euroopassa. Suomalaista ruokaa ja suomalaisten viljelijöiden osaamista tuleekin puolustaa kovaan ääneen nyt käynnissä olevassa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan CAP:n uudistuksessa.

 

Komissio antoi esityksensä yhteisestä maatalouspolitiikasta kesällä ja se on mielestäni Suomen kannalta murskaava mitä tulee rahoitukseen. Suoria tukia esitetään leikattavaksi jopa 2.3 prosenttia ja maaseudun kehittämistukia jopa 14 prosenttia. Tässä tilanteessa, kun maatalouden yrittäjätuloa puuttuu yhteensä noin 500 miljoonaa euroa, emme voi hyväksyä tukien leikkauksia. Suomen edustajien onkin pistettävä kaikki neuvotteluvoimansa peliin esityksen parantamiseksi.

 

Mitä tulee yhteisen maatalouspolitiikan sisältöön muuten, sen arkkitehtuuria pyritään muuttamaan. Ajatuksena on, että EU-tasolla päätettäisiin vain isot tavoitteet ja yhteinen viitekehys politiikalle sekä tietyt EU-minimivaatimukset. Samalla jäsenmaat saisivat enemmän valtaa päättää alueellaan sovellettavan tukikokonaisuuden sisällöstä, valvonnasta ja seurannasta. On tarkoitus tehdä jäsenmaakohtaiset strategiset suunnitelmat, jotka hyväksyttäisiin yhteistyössä komission kanssa. Suunnitelmassa olisi määritelty maakohtaiset tavoitteet, saavutettavat tulokset ja toimenpiteet tuloksiin pääsemiseksi. Ajatus olisi, että komissio seuraisi jäsenmaita, jäsenmaat viljelijöitään. Näyttää kuitenkin siltä, että komissio säilyttäisi itsellään mahdollisuuden tilatason tarkastuksiin.

 

Vaikka tavoitteena maatalouspolitiikan uudistuksessa oli byrokratian väheneminen, se ei näytä todennäköiseltä vaikka jäsenmaiden valta lisääntyy, sillä reunaehdot asettaa kuitenkin EU. Uusia asioita esityksessä on myös jo aiemmin mainitsemani pakollinen riskienhallinta ja tukikatto, jonka avulla tukia yritetään siirtää suurilta tiloilta pienemmille. Esityksessä myös vahvistetaan ympäristö- ja ilmastonäkökulmaa. Jopa 40 prosenttia CAP-rahasta pitäisi olla ympäristö- tai ilmastosidonnaista.

 

Komission esityksessä hyvää on se, että Suomella olisi paremmat mahdollisuudet ottaa huomioon meidän erityiset olosuhteemme, kun valtaa siirtyy jäsenmaille ja saamme tehdä maakohtaisen strategisen suunnitelman. Nuorten viljelijöiden tukea ja tuotantoon sidottuja tukia voidaan jatkaa ja byrokratiaa voidaan yksinkertaistaa. Uusien ympäristövaatimuksien myötä tulee kuitenkin todennäköisesti lisää byrokratiaa, ja Suomen on oltava tarkkana, jotta EU-tason ympäristövaatimukset eivät muodostu mahdottomiksi toteuttaa pohjoisissa olosuhteissamme.

 

Suomi on maana erityinen, kun vertaamme sitä muihin Euroopan maihin. Verrattavissa meihin ovat ainoastaan muut Pohjoismaat. Siksi Suomi tarvitsee erityisesti CAP-neuvotteluissa äänekästä ja voimakasta edunvalvontaa.

 

Hyvät kuulijat,

 

Meille suomalaisille on selvää, että haluamme olla ruoantuotannossamme omavaraisia, sillä Suomi on geopoliittisesti saari. Noin 90 prosenttia kaikesta viennistämme ja tuonnistamme kulkee Itämeren yli, ja jos tuo yhteys kriisitilanteessa syystä tai toisesta katkeaisi, olisimme omillamme. Suomalaisen maatalouden selviäminen näistä vaikeista ajoista paremman kannattavuuden aikaan on mielestäni tärkeää myös EU:lle ja muulle maailmalle. Tätä pitäisi erityisesti Suomen edunvalvonnassa tähdentää. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia on vaikea ennustaa, mutta todennäköisesti säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät, kesistä tulee entistä kuivempia ja talvista leudompia. Samaan aikaan kun Keski- ja eritoten Etelä-Euroopassa maanviljelys käy vaikeaksi ja lähes mahdottomaksi kuivuuden vuoksi, se on todennäköisesti meidän leveysasteillamme edelleen mahdollista. Viljelykasvien valikoimaa lisäämällä helpotetaan satovaihtelujen aiheuttamia ongelmia ja pitämällä kiinni tiukoista laatustandardeistamme, myös eläintuotantomme on vertaansa vailla.

 

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa katseet kääntyvät entistä enemmän maa- ja metsätalouteen myös muista syistä kuin riskienhallinnan ja muutoksiin mukautumisen näkökulmasta. Tuottajien toivotaan parantavan metsiemme hiilinieluja ja tätä osaamista toivotaan laajennettavan myös maanviljelyyn. Käynnissä on tutkimushankkeita peltojen hiilensidonnan parantamisesta. Pidän tätä ehdottomasti mahdollisuutena ilmaston ja peltojen ravinteikkuuden näkökulmasta ja erityisesti mahdollisuutena vähentää iänikuista vastakkainasettelua maanviljelyn ja ympäristönsuojelun välillä. Ilmastonmuutoksen torjuntaa ei tule kuitenkaan repiä tuottajien selkänahasta. Tässäkin uudistamisessa tulee muistaa kannattavuus, tai muuten meillä ei kohta ole tuottajia peltojen hiilensidontaa parantamassa.

 

Hyvät kuulijat,

 

Suomen metsät ovat aivan erityisiä. Ne peittävät jopa 70 prosenttia pinta-alastamme ja Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa. Meillä suomalaisilla on myös aivan erityinen suhtautuminen metsiimme. Jo 1800-luvulla metsälainsäädäntömme perustaksi tuli neuvo ”metsää älköön autioksi hävitettäkö”.

 

Nyt tavoitteena on metsiemme hiilinielujen lisääminen. Se onkin Suomelle luonteva tapa kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tarkoitus on lisätä metsäpinta-alaa istuttamalla lisää metsäalueita, käyttämällä puuta rakentamisessa, jolloin puu säilyy hiilivarastona sekä soita ennallistamalla. Nämä ovat erinomaisia, juuri Suomeen sopivia hankkeita.

 

Täällä Euroopan pohjoisissa osissa meillä on aivan omanlaisemme, erityinen tapa elää osana luontoa sitä viljellen ja varjellen. Elämme luonnon keskellä ja kunnioitamme sitä. Jokamiehenoikeudet sekä maa-, metsä-, kala- ja erätalous ovat kruununjalokiviämme. Maailmassa jossa ihmiset yhä enemmän vieraantuvat luonnosta, elävät kuluttaen ja ympäristön kustannuksella, tätä pohjoista kestävää elämäntapaamme kannattaa vaalia ja puolustaa.

 

Meidän suomalaisten tulee pitää huolta siitä, että meitä velvoittavat Euroopan unionin säädännöt ottavat huomioon myös pohjoiset olosuhteet ja että ne ovat kyllin joustavia, jotta voimme kansallisesti reagoida muutoksiin. Tärkeimpänä tietenkin yhteinen maatalouspolitiikka, mutta myös luonto- ja lintudirektiivit kaipaavat joustoja, jotta kykenemme pitämään pohjoisen luontomme tasapainossa ja elämäntapamme turvattuna.

 

Suomalaisella maataloudella, metsätaloudella, kalataloudella ja erätaloudella on tulevaisuus. Se lähtee siitä, että me itse tunnustamme niiden erityisyyden, uskomme niihin ja puolustamme niitä.